Tumma hahmo katoaa hyllyjen väliin. Onneksi arkistossa työskentelevä filosofian tohtori, tutkija Riku Keski-Rauska on hoikka mies, sillä tilaa ei ole paljon. Hetken päästä hän tulee arkistokotelon kera.
Sisältä paljastuu Nuoren Kansallisen Rintaman eli silloisen Kokoomuksen Nuorten Liiton (KNL) propagandamateriaalia. ”Pois kommunismista”, ”Tee kylvösi vapaaseen maahan”, kirkuvat 1940–50-lukujen punavalkoiset vaaliesitteet. Ne on selvästi suunnattu muille kuin niin sanotusti omille.
Keski-Rauska nappaa sivuhyllystä Uusi Suomi -sanomalehtiä sisältävän kansion vuodelta 1943. Komea rivistö lehtisidoksia saatiin tänne viime vuonna ”pyytämättä ja yllättäen”, kuten tutkija siteeraa 2000-luvun taannoisen keskustapääministerin tunnettua lausahdusta.
”Pohjoisrintaman taistelujen polttopiste Pietarin lohkolla”, on tammikuun 20. päivän lehden pääotsikko. ”Moskovan väitteet saartorenkaan murtumisesta kumotaan Berliinissä”, todetaan jutun ingressissä.
Neliöitä tässä makasiinitilassa on 188, hyllymetrejä noin 1 760, joista käytössä 1 284. Hyllyt kohoavat korkeuksiin, kansioita ja mappeja on valtavasti. Tuulettimen näköinen härveli katonrajassa huolehtii savunpoistosta tulipalon yllättäessä.
Olemme Porvarillisen Työn Arkistossa, Kansallisen Kokoomuksen keskusarkistossa Espoossa.
Kesäjuhla vuodelta 1968 – uskonto ja isänmaa läsnä
Porvarillisen Työn Arkisto (PTA) perustettiin vuonna 1975. Sen tarkoitus on säilyttää ja koota porvarillista yhteiskunnallista toimintaa koskevia asiakirjoja, valokuvia ja muuta materiaalia. Kun katseen antaa viistää hyllyillä, lähes jokaiseen mappiin tekisi mieli tarttua. Vetää esiin ja kurkistaa.
Katsastamme vanhoja julisteita. Koti, uskonto ja isänmaa -tematiikka henkii niistä vahvasti. Otetaan vaikkapa Varsinais-Suomen Kokoomusväen kesäjuhla Askaisissa 30.6.1968. Ohjelmassa on jumalanpalvelus kello 10, kunniakäynti sankarihaudoilla kello 11.15 ja tutustuminen kirkkoon kello 11.30. Tämän jälkeen tarjolla on sentään myös ”monipuolista viihdeohjelmaa” Louhisaaren kartanossa. Paikalla ovat kansanedustajat Juha Rihtniemi, Olavi Lähteenmäki ja Tauno I. Vartia.
Vetolaatikosta löytyy kansanedustaja Ilkka Kanervan kuva 1980-luvulta. Otsaryppyjä on vähemmän, hymy ja kampaus ovat samat. Arkistoja penkoessa teemme yllättävän löydön: Nykypäivä-lehden vuodelta 1937. Kyseessä on kuitenkin ”taisteleva kansanvaltainen aikakauslehti” – siis eri lehti kuin vuonna 1955 perustettu Kansallinen Kokoomus -puolueen järjestöjulkaisu ja pää-äänenkannattaja 1970-luvulta lähtien.
Löydämme myös Uuden Suomettaren numeron 10.12.1918, joka kertoo Kansallisen Kokoomuspuolueen perustamisesta. Tänä vuonna Suomi täyttää sata vuotta, kokoomuksen iso juhla on seuraavana vuonna. Ilmassa on historian havinaa.
Kassakaapissa ”salaisuuksia”
Makasiinitilan nurkassa seisoo iso kassakaappi. Lakattua puuta. Avain roikkuu sopivasti ovessa. Mitä siellä on?
– Salaisuuksia, vastaa Keski-Rauska. Sinne ei saa kurkata. Sen verran tutkija vinkkaa, että esimerkiksi henkilöasiakirjoihin on mahdollista asettaa ”tiettyjä ehtoja”, joilla arkistonluovuttaja voi säädellä aineiston tutkimuskäyttöä.
Lähes kaikkeen muuhun PTA:n arkistomateriaaliin on kuitenkin mahdollista tutustua. Sen kuin soittaa tai lähettää sähköpostia arkistonjohtaja Hannele Toropaiselle. Hän osaa myös opastaa, jos kysyjä etsii jotain tiettyä dokumenttia. Tutkijakäyntejä on Porvarillisen Työn Arkistossa paikan päällä vuosittain noin 250, asiakastilauksia nelisensataa. Asiakkaiden on myös mahdollista rekisteröityä virtuaalitutkijasaliin, jossa materiaaleja voi tutkia sähköisesti.
Arkistonjohtaja Toropaisen työhuoneen pöytä ja hyllyt pursuilevat mappeja, kansioita, muovitaskuja ja paperipinoja. Silmiin tarttuu jokunen vanhanmallinen disketti ja pino vhs-kasetteja. Nämä kaikki kuvaavat eri vaiheissa olevaa järjestelytyötä.
Toropaisen työhuoneesta on ikkuna tutkijanhuoneeseen, jossa Ilkka Rannalla on käynnissä Kansallisen Senioriliiton valokuvien iso digitalisointiprojekti. Se jatkuu kesään saakka. Tavallisesti Porvarillisen Työn Arkistossa työskentele kuitenkin vain kaksi henkeä: Toropainen ja Keski-Rauska. Toropainen on työskennellyt arkistossa 12 vuotta ja rekrytoi huhtikuussa 2005 innokkaan historianopiskelija Keski-Rauskan, joka ”sanoi tulevansa vaikka ilmaiseksi töihin, mutta arkistoon piti päästä”, muistelee Toropainen.
– Tiesin heti, että tätä poikaa ei saa päästää karkuun.
Muilla puolueilla kilpailuetuja
Historian tutkimuksessa monilla muilla puolueilla on selkeitä kilpailuetuja suhteessa kokoomukseen. Tämän on todennut kokoomusta paljon tutkinut professori Vesa Vares.
”Kokoomuspuolue oli – ja on pitkälti nykyäänkin – puolue, joka ei ole uskonut organisaatioihin ja pitkäjänteiseen pöytäkirjakulttuuriin samalla tavalla kuin vasemmistopuolueet ja Maalaisliitto / Keskustapuolue”, Vares huomautti esitelmässään vuonna 2005.
Porvarillisen Työn Arkistosta löytyy dokumentteja ja materiaalia, mutta huomattavasti runsaammat arkistot ja resurssit löytyvät poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Kansan Arkisto perustettiin vuonna 1945 ja Työväen Arkisto jo 1909.
Historian kulku ja politiikka heijastuvat rahoitukseen tänäkin päivänä. Porvarillisen Työn Arkisto saa noin kymmenesosan poliittisille arkistoille jaettavasta kokonaispotista. Vasemmistoarkistojen osuus on lähes kolme neljännestä.
Porvarillisen Työn Arkisto saa muiden Yksityiset Keskusarkistot ry:hyn kuuluvien tavoin toimintaansa enintään 80 prosenttia valtionapua. Loput on kerättävä muualta. Valtionapu vuodelle 2017 on 198 600 euroa, kun arkiston vuosikulut ovat noin 250 000 euroa.
Toropaisen mukaan arkistolla ei ole koskaan ollut resursseja kerätä aktiivisesti aineistoja kentältä. Onneksi materiaalia tavan takaa ”tupsahtelee”. Hieman ennen vuoden vaihdetta valtiopäiväneuvos Elsi Hetemäki–Olanderin poika kävi luovuttamassa äitinsä huolella järjestetyn leike- ja valokuvakokoelman. Kymmenittäin vihreitä kansioita.
Ilkka Suomisesta tulossa elämäkerta
Myös kokoomuksen kunniapuheenjohtaja Ilkka Suominen on ollut viime aikoina aktiivinen. Suomisesta on tehty pilapiirroksia ja muotokuvia, mutta hän ei ole kirjoittanut muistelmiaan eikä hänestä ole laadittu elämäkertaa. Nyt sellaisen – elämäkerran – kirjoittaminen on alkamassa Suomisen toimitettua omat arkistonsa Porvarillisen Työn Arkistoon. Elämäkerran kirjoittaa filosofian tohtori Keski–Rauska.
Digitalisaatio on nykyisin päivän sana. Se on mullistanut myös Porvarillisen Työn Arkiston käytännön toiminnan. Kaikki materiaali pyritään digitalisoimaan.
– Olemme lähteneet liikkeelle eduskuntaryhmien ja puoluehallitusten vanhimmista pöytäkirjoista, kertoo Toropainen.
Digitalisoituja tiedostoja on tällä hetkellä Porvarillisen Työn Arkistossa 200 000-300 000 kappaletta.
Sosiaalisen median valtakaudella luulisi, ettei materiaalista olisi pulaa, kun kaikki kuvaavat kännyköillään ja heittävät postauksiaan Twitteriin tai Facebookiin. Toropaisen mukaan viimeiset vuodet ovat kuitenkin menneet ”taistellessa arkistoitavien aineistojen syntymisen puolesta”. Keskusteluja ei kirjata enää ylös eikä nauhoitteita pureta.
– Pöytäkirjoissa todetaan vain, että ”keskusteltiin”, ”päätettiin” ja ”kuultiin poliittinen tilannekatsaus”, harmittelee Toropainen.
Tutkijanhuoneen lasivitriinissä on iso liuta ”kokoomuskamaa”: Kokoomuksen Naisten Liiton arpa vuodelta 1975, avaimenperiä, jäsenkirjoja, Kokoomusnuorten ”Vedä käteen, älä suoneen” -rintamerkkejä.
Viereisellä seinällä on kehystettynä Kansallisen kokoomuspuolueen eduskuntaryhmä vaalikaudella 1939–1945. Kansanedustajien 22 mustavalkoista kuvaa on ryhmitelty kollaasiksi keskiössä olevan eduskuntatalon ympärille. Kukaan ei hymyile. Joukossa on vain yksi nainen. Hän on Kyllikki Pohjala Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä. Se oli sitä aikaa.