[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”populismin-puristuksessa-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Kokoomuksen kunniapuheenjohtaja Ilkka Suominen hörppää kahvia Helsingin Suomalaisella Klubilla ja onnistuu saman tien yllättämään:
– Niin, esitin siis jo 20 vuotta sitten, että naisten pitäisi päästä tänne jäseniksi.
Suominen kirjasi tuolloin ajatuksensa – ”että naisetkin voisivat olla suomalaisia 2000-lukua lähestyttäessä” – klubilaisille lähetettyyn kirjalliseen kyselyyn, jossa kartoitettiin uudistustarpeita.
Entä mikä oli vastaanotto? Suominen mainitsee lääkkeen nimeltä nitrot – niiden syönti kuulemma ”vain lisääntyi”.
– Eiväthän he hyväksyneet tätä (ajatustani) lainkaan. Sitä pidettiin ihan kauhistuttavana.
Suominen on klubin jäsen kolmannessa polvessa. Isä kuului aikoinaan, samoin isoisä. Suomisen ehdotus on tänä syksynä astetta ajankohtaisempi. Paineita naisten hyväksymiseksi klubin jäseniksi on ollut ilmassa.
Toistaiseksi Helsingin Suomalainen Klubi ei ole aikeissa nostaa asiaa kuitenkaan pöydälle. Eikä Suominen uhkaile erolla, vaikka kaikki jatkuisi entiseen malliin. Puistelee vain naureskellen päätään.
Suomisen vieressä istuu Elisa Hyvärinen. 19-vuotias kokoomusnuori ja opiskelija Kaurialan lukiosta Hämeenlinnasta. Nykypäivä on kutsunut Suomisen ja Hyvärisen Helsingin Suomalaiselle Klubille keskustelemaan satavuotiaasta kokoomuksesta.
Kahvit on katettu Sipilän kabinettiin, joka ei toki viittaa nykyiseen pääministeriin, vaan lääketieteen tohtoriin ja taiteen keräilijään Walter Sipilään, joka lahjoitti aikoinaan klubin seinien koristukseksi satoja muotokuvia.
Elisa Hyvärinen kertoo Twitter-tilillään ”suureksi intohimokseen” politiikan. Hyvärinen sijoittui toiseksi Nykypäivän taannoisessa kirjoituskilpailussa, jossa pohdittiin keskustaoikeistolaista Suomea 2020-luvulla. Hänen oma tiensä kokoomukseen ei käynyt yhtä luontevasti kuin Suomisella, jonka kotitausta oli oikeistolainen ja vanhemmat mukana puolueen toiminnassa.
Kun Hyvärinen kertoi 15-vuotiaana vanhemmilleen liittyneensä kokoomukseen, ensireaktio oli jonkinasteinen shokki: Siis ihanko oikeasti? Oletko tosissasi?
– Äitini on vasemmistoliittolainen ja isäni demari. Kun ensimmäinen Porvari-lehti tuli meille kotiin, äiti sanoi jopa, että meidän täytyy laittaa toinen postilaatikko tuohon viereen. Että näitä ei minun postilaatikkooni enää tule.
Sittemmin vanhemmat ovat sopeutuneet tyttärensä puoluevalintaan ja postilaatikko-jutullekin naureskellaan jo yhdessä. Suominen keskeyttää tässä vaiheessa:
– Saako kysyä, onko teillä tullut vanhempien kanssa kiihkeitä väittelyitä?[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1544216322647{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”populismin-puristuksessa-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Suominen viittaa politiikassa olemassa oleviin ”harmaan sävyihin” ja mainitsee tyttärensä Riikka Suomisen, joka on Vihreän Langan päätoimittaja. Siis ”selkeästi” vihreä. Silti isä ja tytär ajattelevat monista asioista samaan tapaan. Suominen innostuu lisää:
– Olin oikein ylpeä tyttärestäni, kun hän telkkarissa laittoi ministeri (Petteri) Orpon koville, mutta kiltisti. Ei lainkaan hyökkäävästi.
Keskustelu liittyi ilmastonmuutokseen ja siihen, mitä seuraavan hallituksen – tai jo nykyisen – pitäisi tehdä asian eteen. Suomiselta on pakko kysyä tässä välissä, olisiko hän voinut aikoinaan liittyä vihreisiin? Vaikkapa 80-luvulla?
Suominen toppuuttelee:
– Ei-jei. Kyllä minulla on kokoomuslaiset arvot. Ehkä vielä etenkin siihen aikaan vihreät olivat tällaisia kiukkuvihreitä. Ei, en ole koskaan miettinyt vihreisiin liittymistä.
”Tasapainoisempi yleissuunta”, vastaa Suominen kysyttäessä, mikä tekee kokoomuksesta vihreitä paremman puolueen. Toki täytyy muistaa, ettei ole olemassa kahta samanlaista vihreätä eikä kahta samanlaista kokoomuslaista, hän lisää kuitenkin perään.
Entä ne mahdolliset kiihkeät väittelyt Hyväristen kotona? Ammattiyhdistysliikkeen lakkoilu. Kansanedustajien palkat. Tällaisista asioista Elisa Hyvärisen mukaan heidän kotisohvallaan syntyy usein erilaista näkemystä. Mutta toki paljon yhteistäkin vanhempien kanssa löytyy.
– Minusta tuntuu, että meillä Suomessa ihmisten perusarvopohja on kuitenkin aika lailla sama, miettii Hyvärinen.
Kun yhteiskuntaopin tunneilla käytiin läpi puolueita ja niiden arvoja, kokoomus oli Hyväriselle kuitenkin se, joka ”kolahti”. Yksilönvapaus. Jokaisen mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä suuntaan. Työn ja koulutuksen arvostaminen.
– Kun vanhempani tulevat erilaisesta puoluetaustasta, olen tavallaan joutunut koko ajan puolustelemaan näkemyksiäni, mikä on vahvistanut niitä, Hyvärinen pohtii.
Hyvärinen arvioi Nykypäivän kirjoituksessaan, että ”keskustaoikeistolaiset puolueet kykenevät tekemään päätöksiä ajatellen koko yhteiskunnan etua, eivätkä ne aja pelkästään tietyn eturyhmän arvoja”.
– Toki kokoomuksellakin on yrittäjät (kannattajakuntana), mutta silti koen, että kokoomus ajaa laajemmin ihan jokaisen suomalaisen asiaa kuin jonkun tietyn eturyhmän.
– Juuri näin. Tavallaan yritin sanoa tätä samaa. Että kokoomuslainen ajattelu on kokonaisvaltaisempaa kuin kapeilla sektoreilla toimivien puolueiden, joista ehkä vihreät ja myös vasemmistoliitto ovat edelleen aika kapeilla kärjillä liikkeellä, pohtii Suominen.
Kokoomus täyttää tänä vuonna sata vuotta. Puolue elää ajassa ja historiaan mahtuu monenlaisia vaiheita ja suuntauksia. Palataan hetkeksi 1960- ja 1970-lukujen vaihteeseen, jolloin niin sanotut Remonttimiehet perustettiin Suomisen kesämökillä Luvialla. Ryhmä pyrki kehittämään kokoomusta sosiaalisempaan suuntaan, parantamaan suhteita Neuvostoliittoon ja Urho Kekkoseen, jotta puolue olisi päässyt hallitukseen.
– No, joku voi ajatella nykyään, että herranen aika, noinko suomettuneita ne olivat? Suominen naurahtaa itsekin.
Mitä tähän pitäisi vastata?
– Sanoisin, että ette voi elää sitä aikaa ettekä pysty ymmärtämään, kuinka yksi puolue Suomessa lykättiin toisten toimesta 21 vuodeksi oppositioon. Meillä ei ollut mitään vaikutusvaltaa.
Lopulta kokoomuksen oppositiotaival katkesi mutkikkaiden käänteiden jälkeen vasta vuonna 1987, jolloin presidentti Mauno Koivisto nosti Harri Holkerin hallitustunnustelijaksi.
Ilkka Suominen toimi kokoomuksen puheenjohtajana vuosina 1979–1991. Hän on puolueen puheenjohtajista pitkäaikaisin. Suomista on pidetty enemmän sosiaalireformistina kuin oikean laidan edustajana. Miltä puolueen sisäinen tasapaino eri aatesuuntien osalta tällä hetkellä näyttää?
– Minusta Petteri Orpon kokoomus on ihan oikeilla jäljillä. Tietysti ongelmahan on aina siinä, että puolue tahtoo unohtua, kun ollaan pitkään hallitusvastuussa. Kompromisseja joudutaan tekemään, tosin ehkä vähemmän kuin sinipunahallituksessa.
Suominen myöntää, että tilanne on toki näin päin parempi verrattuna siihen, mistä hetki sitten keskusteltiin. Mieluummin siis jalka pitkään hallituksessa kuin oppositiossa.
Entä miten kokoomus hallituksessa ollessaan voisi erottua paremmin?
– Vaikea lähteä neuvomaan, mutta ehkä järkevän talouspolitiikan pitäminen aina esillä on se oikea tapa. Tosin samalla täytyy muistaa ilmastonmuutoksen edessä, että joku mikä näyttää järkevältä talouspolitiikalta, voikin olla ilmastopoliittisesti väärin. Tässä on tarkkoja rajapintoja olemassa, missä Petteri Orpon kokoomuksellakin on tasapainottamista, huomauttaa Suominen.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1544216332487{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”populismin-puristuksessa-03″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]”Tärkein uudistus, joka Suomen on tehtävä, on siirtyä aidosti markkinatalouteen”, katsoi Elisa Hyvärinen palkitussa Nykypäivän kirjoituksessaan.
– Suomessa tuntuu olevan paljon sellaisia rakenteita, jotka hidastavat aitoa, joustavaa markkinataloutta. Koen, että Suomen rakenteet ja se, mitä tulee esimerkiksi ay-liikkeeseen ja monenmoiseen byrokratiaan, estävät sitä, että talous toimisi täysin ihmisten ehdoilla. En tiedä, päästäänkö tällaiseen koskaan, Suomihan on tavallaan aina vähän ”sosialistinen”, mutta siihen suuntaan pitäisi ottaa kuitenkin rohkeita askelia, Hyvärinen jatkaa.
Keskustelu siirtyy tässä vaiheessa luontevasti työmarkkinoihin ja ammattiyhdistysliikkeen rooliin ja valtaan Suomessa. Tätä haastattelua tehtäessä kiista irtisanomislaista velloi vielä vahvana. Ay-liike uhkasi laajoilla lakoilla eikä tiedossa ollut varmaa ulospääsyä tilanteesta.
Onko meillä annettu ay-liikkeelle liikaa valtaa?
– Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan, mutta ei sen tällä tavoin pitäisi näyttää muskeleitaan varsinkaan, kun sen vaikutusvalta on kymmenen vuoden aikana selvästi pienentynyt elämän globaalistumisen takia. Hallitus on se, joka tekee näitä päätöksiä, Suominen katsoo.
Hän muistuttaa samaan hengenvetoon, kuinka ay-liikkeen valta on ollut historiassa aivan toista mitä nyt. Mieleen muistuu esimerkki liittyen kolmikantaratkaisuihin 70-luvulta, jolloin SAK:n silloinen johtaja ”tuli rähjäämään”, että eduskunta oli uskaltanut muuttaa yhden sanan heidän tekstistään. Tällaista tuskin enää voisi kuvitella.
Elisa Hyvärinen taas edustaa sukupolvea, jonka aikana ammattiyhdistysliikkeen asemaa on jo selvästi ryhdytty kyseenalaistamaan.
– Kun katson vaikkapa SAK.n tekemiä mainoksia, ay-liike näyttäytyy minulle tosi riidanhaluisena. Jos en pääse bussilla aamulla kouluun sen takia, että kyse on poliittisesta lakosta, tuntuu se aika jämähtäneeltä.
Entä ay-liikkeen rooli jatkossa? Pitäisikö esimerkiksi yleissitovuus purkaa? Suomisen kanta tähän on selkeä:
– Pitäisi.
”Kokoomuksen tulee olla etunenässä puolustamassa markkinataloutta ja irrottamassa Suomi sosiaalidemokraattisesta sekataloudesta”, Hyvärinen paalutti kirjoituksessaan. Tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty – etenkin jos seuraava hallituspohja on sinipuna, jota johtaa pääministeri Antti Rinne. Miten käy silloin talous- ja työmarkkinauudistusten?
– Sitten vain vältämme törmäyksiä, mutta pyrimme hoitamaan asiat niin, että hallitus hoitaa eivätkä työmarkkinajärjestöt tule sinne hallituksen alueelle, vastaa Suominen.
Suominen epäilee, että demarit tekevät ”virhearvion”, jos ripustautuvat liian likeisesti ay-liikkeen kylkeen. Yksilöllisyys on se, mikä vetoaa nuoreen äänestäjäkuntaan.
Heitetään tässä vaiheessa ilmaan ajatus, pitäisikö nykyisten hallituskumppaneiden ja porvaripuolueiden kokoomuksen ja keskustan yhdistyä. Ajatus ei näytä innostavan sen enempää Hyväristä kuin Suomistakaan:
– Minulle kokoomus ja keskusta näyttäytyvät täysin eri puolueina, vaikka keskusta tuntuu nykyisin olevan ehkä vähän enemmän oikealla puolella mitä aiemmin, pohtii Hyvärinen.
– En halveksi, vaan kunnioitan keskustaa, mutta kyllä se on yhä edelleen agraaripuolue. Ja miksi meidän pitäisi mennä yhteen? ihmettelee Suominen.
Suominen muistuttaa, kuinka tällä hetkellä Euroopassa monet kaksipuoluejärjestelmät ovat ennemminkin hajoamassa ja siirtymässä monipuoluejärjestelmiin. Hän ei lähde tässä nimeämään myöskään suosikkikoalitiotaan seuraavaa hallitusta ajatellen.
– Ei sellainen Suomessa kannata. Sitten vaan laitetaan homma hoitumaan, oli siellä sitten vaikkapa keskusta ja me tai demarit ja me.
Kokoomuksen sisälle on historiassa mahtunut ja mahtuu edelleen erilaisia näkemyksiä. Usein puhutaan esimerkiksi arvoliberaaleista ja -konservatiiveista. Jotkut haluaisivat puhtaampaa markkinaliberalismia, osa sosiaalisempaa kokoomusta. Erilaiset linjat ovat vaihteluineen näkyneet hyvin myös kokoomusnuorissa.
– Kun liityin kokoomusnuoriin, se oli juuri sitä aikaa, kun siellä oli käyty puheenjohtajavaali Susanna Kosken ja hänen vastaehdokkaansa (Matias Marttisen) välillä. Kokoomusnuorissakin on välillä otettu askel oikeistolaisempaan suuntaan ja välillä taas jonkun toisen johdolla menty enemmän vasemmalle, toteaa Hyvärinen.
Kokoomusnuoret ei ole emopuolueensa tapaan käytännössä koskaan hallitusvastuussa, joten räväkämpiä ja suoraviivaisempia kannanottoja on helpompi ottaa. ”Nato-jäsenyys hallitusohjelmaan”, ”Vain miehiä koskevasta asevelvollisuudesta luovuttava”. Sellaisia kantoja, jotka tuuppivat samalla emopuoluetta eteenpäin.
– Tai ainakin johonkin suuntaan, Suominen tarkentaa ja lisää samaan hengenvetoon, että kokoomusnuorten välistä provosoiviakin kannanottoja ”ilman muuta tarvitaan”.
Kun Ilkka Suominen pohtii kokoomuksen historiaa taaksepäin ja tilannetta nyt, hän ei epäröi sanoa, etteikö nyky-kokoomus olisi hänestä ”hämmästyttävän yhtenäinen”. Harry Harkimon kaltaiset irtiotot eivät tätä murenna.
Mikä on se liima, joka yhdistää kokoomuslaisia?
– Itse koen, että tämä perustuu talouspolitiikkaan. Sellaiseen politiikkaan, jossa jokaisella yksilöllä on mahdollisuus kehittyä ja menestyä, katsoo Hyvärinen. Nykypäivän kirjoituksessaan hän korosti, että ”taloudellinen vakaus ja menestys ovat koko kansakunnan hyvinvoinnin kulmakivi”.
– Vapaus ja vastuu. Ne ovat ne kaksi asiaa, jotka korostuvat. Niin kauan kuin olen ollut kokoomuksessa – neljätoistavuotiaasta saakka, paaluttaa Suominen.
”Kokoomuksen tärkein rooli suomalaisessa politiikassa on mielestäni kansan yhtenäisyyden varjeleminen”, pohdiskeli Hyvärinen Nykypäivän kirjoituksessaan.
Yhteiskunnan eheys – se ei tarkoita kuitenkaan samankaltaistamista, vaan toinen toisensa ymmärtämistä ja kunnioittamista. Hyvärinen nosti kirjoituksessaan esiin maahanmuuton, josta ”kaipaamme kiihkotonta ja asiassa pysyvää keskustelua”.
Yhteiskunnan eheys – se on paraikaa uhattuna. Sosiaalisessa mediassa mielipiteet kärjistyvät. Populismi vetoaa ihmisiin. Ääriliikkeet ja -puolueet kasvattavat suosiotaan. Ne tarjoavat helppoja vastauksia perinteiselle politiikalle. Hyvärinen pohti kirjoituksessaan, ”meneekö hyvinvointivaltiollamme niin hyvin, että vain ääriliikkeistä löytyy halukkaita ottamaan kantaa politiikkaan?”
Niin Hyvärinen kuin Suominenkin näkevät tässä ongelmapaletissa juuri kokoomuksen isoimman haasteen.
– Ihmisiä kiinnostavat ääripäät ja kun kokoomus ei ole niistä kummassakaan, vaan tavallaan aika keskellä – siihen ei kohdistu tietynlaista mielenkiintoa. Sitä ei koeta sellaiseksi muuttavaksi voimaksi, mikä nähtiin vaikkapa vuonna 2015, kun perussuomalaiset otti ison vaalivoiton, pohtii Hyvärinen.
Populismi. Sen sanan Suominenkin mainitsee saman tien kysyttäessä kokoomuksen isointa haastetta.
– Tämähän (populismi) on paraikaa ei vain suomalainen vaan yleismaailmallinen ongelma demokratioissa. Siinä on haaste kokoomukselle, että puolue jaksaa pysyä asiallisena, vaikka populistit pyrkivät antamaan vaikeisiin asioihin helppoja ratkaisuja, joita ei ole olemassa.
Niin, se että kokoomus jaksaisi pysyä omalla, ”ehkä vähän tylsälläkin kannallaan”. Tällaisen haasteen ja toiveen Suominen heittää eduskuntatalossa istuville päättäjille seuraavia vaaleja kohti mentäessä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]