Pörssi käy kuumana ja voimakkaiden heilahdusten riski on olemassa

Osakekuplasta ei työeläkeyhtiö Ilmarisessa vielä haluta puhua, mutta toisaalta ei myöskään arvata ennustaa, seuraako alkuvuoden pörssirallia myös taloustilanteen paraneminen.

Työeläkeyhtiö llmarisen toimitusjohtajan Timo Ritakallion mukaan on vielä ennenaikaista sanoa, ennakoiko erinomainen alkuvuosi osakemarkkinoilla myös yleisen taloustilanteen paranemista lähiaikoina.

‒ Jää nähtäväksi, kehittyykö yritysten tilanne aidosti paremmaksi tämän vuoden aikana. On kuitenkin niin, että myönteiset talousuutiset vaikuttavat tutkitusti positiivisesti kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja yritysten investointihalukkuuteen, mikä olisi tietenkin eduksi taloudelle, Ritakallio arvioi yhtiönsä tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ilmarisen huhtikuussa aloittanut sijoitusjohtaja Mikko Mursula luonnehtii loppuvuoden sijoitusnäkymiä ristiriitaisiksi.

‒ Voimakkaiden kurssiheilahtelujen riski on olemassa. Nollassa oleva korkotaso ohjaa sijoittajia edelleen osakemarkkinoille, vaikka takana on jo melko pitkä ja iso kurssinousu.

Korkojen nykyisellä tasolla on Mursulan mielestä kuitenkin vielä liian aikaista puhua osakekuplasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tosin tällaisessa tilanteessa eläkesijoittaja joutuu miettimään tarkkaan, miten paljon ja mitä sijoitusriskiä haluaa pitää salkussa. Tilannetta tarkkaillaan luonnollisesti päivittäin, hän vakuuttaa.

Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi-maaliskuussa 7,1 prosenttia, ja niiden markkina-arvo oli maaliskuun lopussa 37 miljardiin euroa.

Toimitusjohtaja Timo Ritakallion mukaan osakesijoitukset tuottivat lähes kaikilla markkinoilla hyvin. Erityisen hyvin tuottivat eurooppalaiset ja kiinalaiset osakesijoitukset. Myös kiinteistösijoitukset tuottivat odotusten mukaisesti ja vakaasti.

Mainos