Eduskuntaryhmien puheenjohtajilta kysyttiin Vaaleja kohti -paneelikeskustelussa eilen torstaina eduskunnassa, mikä hallituspohja on todennäköinen vaalien jälkeen ja kuka on todennäköisin pääministeri. Ryhmäjohtajat saivat vastata kysymyksiin nimettömästi äänestyslapuilla.
Kymmenen puheenjohtajan mielestä seuraava hallitus on porvaripohjainen. Yhden mielestä hallituksen muodostavat kokoomus, keskusta ja sdp. Loput eivät osanneet vastata kysymykseen.
Ryhmäjohtajien mielestä todennäköisin seuraava pääministeri on keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Hän sai kolme ääntä. Istuva pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb sai kaksi ääntä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja perussuomalaisten Timo Soini saivat kummatkin yhden äänen.
– Porvarihallitusta pukkaa Sipilän johdolla, tulkitsi paneelikeskustelun vetäjä, Yle uutisten politiikan toimituksen päällikkö Pekka Ervasti.
Paneelikeskusteluun osallistuivat eduskuntaryhmien puheenjohtajat Arto Satonen (kok.), Jouni Backman (sd.), Jari Lindström (ps.), Kimmo Tiilikainen (kesk.), Annika Lapintie (vas.), Mikaela Nylander (r.), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Peter Östman (kd.), Markus Mustajärvi (vr.) ja James Hirvisaari (m11). Paneelikeskustelu järjestettiin osana eduskunnan toimittajaohjelmaa.