Ensi vuoden talousarvioesitys on 2,96 miljardia euroa alijäämäinen, mikä katetaan lisävelanotolla. Kevään lisätalousarvion mukaan vuoden 2017 alijäämän arvioitiin olevan 5,4 miljardia euroa.
Vuoden 2018 lopussa valtionvelan, mukaan lukien rahastotalouden velan, arvioidaan olevan noin 110 miljardia euroa, joka on noin 47 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan alijäämästä päästään kuitenkin jo viimeistään vuonna 2021. Ylen haastattelemat tutkijat suhtautuvat tähän skeptisesti.
Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä sanoo, ettei näkyvissä ole vuoteen 2021 mennessä pysyvämpää julkisen talouden vahvistumista, joka tarkoittaisi, että velkaantuminen loppuisi kokonaan.
– Näyttäisi tosiaan siltä, että velkasuhde voi taittua jo ensi vuonna. Aiemmin arvioimme, että vuosi olisi vasta 2019, mutta verotuloja kertyy jo tänä vuonna hyvin ja menopaineetkin kevenevät, hän kuitenkin toteaa.
– On tullut positiivisia yllätyksiä. Alijäämän pieneneminen johtuu pitkästi siitä, että bruttokansantuote on kasvanut nopeammin kuin odotettiin, talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Roope Uusitalo puolestaan sanoo.
Hän toteaa pitävänsä huolestuttavana, että rakenteellinen alijäämä kasvaa ensi vuonnakin. Hän penää tiukempaa finanssipolitiikkaa.