Posti julkaisee 6. syyskuuta 2023 Suomen Nato-jäsenyyttä juhlistavan postimerkin. Posti täyttää julkaisupäivänä 385 vuotta.
Posti on kautta aikojen juhlistanut Suomelle tärkeitä tapahtumia postimerkillä.
– Postimerkki on aikansa kuva. Sillä voidaan nostaa esille ajankohtaisia asioita ja kunnioittaa historiallisia merkkihetkiä. Tällaisia ovat olleet muun muassa Suomen EU-jäsenyys ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla, kertoo suunnittelupäällikkö Tommi Kantola tiedotteessa.
Postimerkin suunnittelu käynnistyi heti, kun Suomesta tuli Naton jäsen huhtikuussa 2023.
– Saimme näin merkin mukaan syyskuun postimerkkien julkaisuerään. Postimerkkejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa, Kantola kertoo.
Historian aikana lukuisat maat ovat julkaisseet Nato-aiheisia postimerkkejä. Posti tulee huomioimaan postimerkillä myös Ruotsin Nato-jäsenyyden, kun maasta tulee jäsen. Nato-merkit ovat kysyttyjä keräilijöiden keskuudessa maailmanlaajuisesti.
– Postimerkkiin on valittu jokaisen jäsenmaan lipusta yksi väri ja tehty siitä värikäs raidoitus, joka symboloi Nato-yhteisöä, kertoo postimerkin suunnitellut Ilkka Kärkkäinen.
Kärkkäisen mukaan merkin tyyli on skandinaavisen pelkistetty, mutta samalla kuitenkin informatiivinen ja näyttävä.
Suomi Natossa -postimerkkiarkissa on 10 kotimaan ikimerkkiä. Merkin painosmäärä on miljoona kappaletta.
Posti julkaisee 6. syyskuuta myös kolme muuta postimerkkijulkaisua. Merkkien aiheina ovat Finnairin ja Museoliiton 100-vuotispäivät sekä Christoffer Relanderin taidemerkit.