Postin seitsemän vuoden nimiseikkailu ei toiminut

Itella luopuu kahden brändin käytöstä Suomessa, ja konsernista tulee Posti Group ensi vuoden alusta alkaen.

Konsernin toimitusjohtajan Heikki Malisen mukaan kahden brändin malli ei ole toiminut odotetusti, vaan se on tuonut ylimääräisiä kustannuksia ja vaikeuttanut yhtiön palvelumielikuvan kirkastamista.

– Kohderyhmätutkimuksista saatujen tulosten perusteella yhtiön brändiä pitää selkeyttää ja Posti-nimi oli ylivertainen vaihtoehto. Kuluttajista ja yrittäjistä yli 80 prosenttia pitää Posti-nimeä sopivampana nimenä yritykselle, Malinen kertoo Itellan tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nykyisin Itella toimii Suomessa Posti-nimellä kuluttaja-asiakkaille ja Itella-nimellä yritysasiakkaille. Ensi vuodesta lähtien Postista tulee Suomessa yhtiön ainoa brändi, joka palvelee sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita.

Malinen uskoo, että muutos selkiyttää asiointia Postin kanssa sekä yhtiön omaa tekemistä.

– Posti on perinteinen ja arvostettu suomalainen brändi, joka on palvellut kunniakkaasti suomalaisia 375 vuoden ajan. Olemme ylpeitä juuristamme ja olemme nyt rakentamassa uutta Postia moderniksi, asiakaskeskeiseksi ja laadukkaaksi palveluyritykseksi, sanoo konsernin toimitusjohtaja Heikki Malinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Posti-brändi oli käytössä 375 vuotta, kunnes vuonna 2007 konsernin nimi muutettiin Itellaksi. Syynä muutokseen oli Itellan mukaan kansainvälistyminen, ja konsernin toiminnasta huomattava osa oli muuta kuin postitoimintaa.

Posti-nimeen paluuta on valmisteltu vuoden ajan yhtiön omasta aloitteesta. Nimenmuutos kuuluu yhtiön uuteen visioon, joka ulottuu vuteen 2020.

Konsernin ulkomaiset logistiikkaliiketoiminnot jatkavat kuitenkin toistaiseksi Itella-nimellä. Myös taloushallinnon palveluja tarjoava Opus-Capita jatkaa omalla nimellään Posti Groupin alakonsernina.

Mainos