Presidentti Sauli Niinistö: Kiinalla olisi mahdollisuus vaikuttaa Vladimir Putiniin

Tasavallan presidentin mukaan kiinalaisten luulisi pohtivan sodan taloudellisia vaikutuksia.
Sauli Niinistö lehdistötilaisuudessa Lontoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Sauli Niinistö lehdistötilaisuudessa Lontoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi nostaneensa Kiinan roolin esille Lontoossa pidetyssä JEF-maiden päämieskokouksessa. Hänen mukaansa Kiinalla olisi vaikutusvaltaa Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.

– Pidän aika selvänä, että eniten presidentti Putiniin saattaisi vaikuttaa tänä päivänä presidentti Xi Jinping, Niinistö totesi lehdistötilaisuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Presidentti Niinistö kommentoi julkisuudessa esiintyneitä väitteitä, joiden mukaan kiinalaiset olisivat kiinnostuneita venäläisten suuryritysten osuuksista ja länsimaisista tuotantolaitoksista, jotka ovat tällä hetkellä vailla johtoa Venäjällä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tästä väistämättä tulee mieleen myös se, että Kiina on aiemmin ylläpitänyt välejä Eurooppaan ja Euroopan unioniin ymmärrettävistä syistä. Kiinalla on vahva talousintressi, Niinistö sanoi.

– Tietysti sitä taustaa vasten voisi ajatella, että Kiinalla olisi myöskin intressi havannoida, mitä eurooppalaiset kansalaiset ja kuluttajat tästä tilanteesta (Ukrainan sodasta) miettivät.

Mainos