Sairausvakuutus avasi yksityiset palvelut koko väestölle vuonna 1964. Sairausvakuutus korvaa osan yksityisen lääkärin vastaanotolla käynnistä sekä tutkimus- ja hoitotoimenpiteistä potilaalle aiheutuneista kustannuksista.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin valinnanvapaus toteutettiin julkisessa terveydenhuollossa. Asukas voi nykyään valita asuinpaikastaan riippumatta terveyskeskuksen ja sairaalan mistä tahansa Suomessa.
– Huomionarvoista on, että julkisen järjestelmän osalta Suomi kulki jälkijunassa. Vastaava potilaan valinnanvapaus toteutettiin muissa Pohjoismaissa ja Englannissa jo 1990-luvun alkupuolella, professori Mats Brommels kirjoittaa Lääketieteellisessä Aikakauskirja Duodecimissä.
Brommels johti työryhmää, joka laati viime keväänä hallitukselle selvityksen valinnanvapauden toteuttamisesta Suomessa.
Uutta hallituksen valinnanvapauslaissa on, että julkisesti rahoitetussa sosiaali- ja terveydenhuollossa myös yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat voivat tarjota palveluja julkisten organisaatioiden rinnalla. Asukkailla on mahdollisuus valita tarvitsemansa palveluntuottaja rekisteröityjen toimijoiden joukosta, ja julkinen ”raha seuraa potilasta”. Samalla yksityisten palvelujen käytöstä suoritettavat sairausvakuutuskorvaukset poistetaan.
– Valinnanvapauden synnyttämä kilpailu pakottaa palvelujen tuottajia lisäämään toiminnan tehokkuutta ja entistä tarkemmin ottamaan huomioon potilaiden toivomukset, Brommels toteaa.
Monituottajamallin toteuttaminen osana valinnanvapausjärjestelmää julkisrahoitteisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa synnyttää kilpailutilanteen etuineen ja haittoineen.
Brommelsin mukaan etujen hyödyntäminen esimerkiksi palvelujen saatavuuden paranemisena ja haittojen, kuten kermankuorinnan ja palvelukokonaisuuksien pirstoutumisen, estäminen on julkisten viranomaisten tärkeä tehtävä.
Potilas-lääkärisuhde tasa-arvoistuu
Usein valinnanvapauden ja kilpailun nähdään laukaisevan eriarvoistavia mekanismeja.
– Myös päinvastaisia perusteluja on esitetty – toiminnan tehostuminen vapauttaa voimavaroja ja työvoimaa suunnattavaksi paljon palveluja tarvitseville, mikä puolestaan vähentää epätasa-arvoa, Brommels kirjoittaa.
Brommels huomauttaa, että harvemmin korostetaan valinnanvapauden merkitystä potilasoikeuksien näkökulmasta, vaikka valinnanvapaus voidaan nähdä myös osana potilaan itsemääräämisoikeutta ja keinona voimaannuttaa potilaita ja kansalaisia.
– Pidän itsemääräämisoikeuden korostumista ja potilaan ja omaisten osallistumismahdollisuuksien vahvistumista uudistuksen tärkeimpänä elementtinä, Brommels kertoo.
Lääketieteen kehitys luo mahdollisuudet entistä yksilöllisemmälle diagnostiikalle ja hoidolle, ja digitalisaatio antaa kansalaisille uusia kanavia tiedon lähteille sekä välineitä itsehoitoon ja kimmokkeita terveytensä edistämiseen.
– Esimerkiksi Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomainen on korostanut, että yksilöllinen ja täsmälääketiede luovat paineita myös hoitojärjestelmien yksilöllistymiseen, Brommels toteaa.
Merkittävimmät vaikutukset ovat potilaan aseman vahvistuminen ja asiantuntijavallan väheneminen.
– Potilaat, jotka siihen kykenevät, ottavat entistä selkeämmin vastuuta oman terveytensä edistämisestä ja sairauksiensa hoidosta. Tämä on jo nyt nähtävissä monissa kroonisten sairauksien potilasryhmissä.
Brommelsin mukaan potilas-lääkärisuhde muodostuu tasa-arvoisemmaksi, ja lääkärin roolin muuttuu entistä enemmän potilaan kumppaniksi ja neuvonantajaksi.