Professori tyrmää SDP:n Kimmo Kiljusen: Eläkevastuu 762 miljardia

Taloustieteen professori Vesa Puttonen muistuttaa eläkevastuista.

Aalto yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen valottaa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljusen eläkerahastoväitteiden takaa löytyvää todellisuutta. Puttonen muistuttaa Twitterissä eläkejärjestelmän satojen miljardien eurojen vastuista. Hän viittaa Tilastokeskuksen maaliskuun lukuihin ja muistuttaa, että eläkevarat kattavat vain verrattain pienen osan eläkevastuista.

– Suomen lakisääteisen TEL-jestelmän vastuut v 2016 olivat 3% diskonttokorolla 644 mrd eur. 2% diskonttokorolla vastuut olivat 762 mrd eur, Puttonen kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Työeläkevarojen määrä oli 192 mrd eur, hän jatkaa.

Myös keskukauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kiinnitti maanantaina huomiota eläkevastuisiin.

– Muistakaa talouspolitiikassa että lapsiemme täytyy huolehtia jättämästämme velasta sekä eläkkeistämme. Eläkerahastoissa on alle kolmannes niiden maksuvastuista. Ei jätetä lisäksi kohtuutonta velkavuorta, Romakkaniemi totesi.

SDP:n kansanedustaja Kiljunen kiisti maanantaina julkisen talouden kestävyysvajeen olevan totta. Hänen mukaansa kyse on poliittisesta eikä taloudellisesta käsitteestä. Kiljunen perusteli väitettä vetoamalla eläkerahastojen varoihin.

– Tosiasiassa julkinen talous on ylijäämäinen, ei alijäämäinen, kiitos eläkerahastojen, joita ei käytetä eläkkeisiin, Kiljunen sanoi.

Hänen mukaansa eläkerahoja ei huomioida kun arvioidaan kestävyysvajetta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Meitä muistutetaan hallitusneuvottelujen alla vastuullisesta finanssipolitiikasta. Mielellään viitataan siihen, että valtionvelka on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut 10 000 euroa minuutissa. Kukaan ei kuitenkaan muistuta, että samanaikaisesti eläkerahastot ovat kasvaneet 21 000 euroa minuutissa, Kimmo Kiljunen totesi.

Hänen mukaansa tehokkain tapa vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta olisi ”hillitä rahastojen kasvua ja kohentaa vanhuuseläkettä eli työeläkettä”.

LUE MYÖS:

Mainos - sisältö jatkuu alla

SDP:n kansanedustajan mukaan kestävyysvajetta ei oikeasti ole

Mainos