Professorien mukaan alkoholin verotus on syrjivää

Matti Tolvasen ja Jukka Korpelan mukaan moni haittoja torjuva hanke merkitsee tulonsiirtoja Etelä-Suomeen.

Alkoholi- ja polttoaineveron korotukset iskevät erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen, rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen ja historian professori Jukka Korpela toteavat Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan. Heidän mukaansa uusi hallitus syventää monilla aktiivisilla toimilla Itä- ja Pohjois-Suomen syrjäytymistä.

– Jopa moni nykyinen haittoja torjuva hanke toteuttaa tulonsiirtoja idästä ja pohjoisesta etelän kasvavalle ja vaurastuvalle väestölle. Polttoaineveron korotus on erityisen kipeä pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen alueille, Tolvanen ja Korpela kirjoittavat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Heidän mukaansa jopa alkoholiveron korotus kohdistuu erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen.

– Kun Viro laskee omaa verotustaan merkittävästi, Helsingistä on yhä kannattavampaa käydä ostamassa lasti lahden toiselta puolelta. Joensuusta tämä ei onnistu, koska Venäjältä halpaa viinaa ei saa laillisesti tuoda pulloa enempää.

Professorit huomauttavat, että matka Tallinnaan edellyttää tuhannen kilometrin ajoa kallistuvalla polttoaineella ja parin työpäivän uhrausta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos tie­tulleja perustetaan hoitamaan ilmasto-ongelmia, nekin osuvat muiden kuin kantahelsinkiläisten rasitukseksi.

Viina ei ole Matti Tolvasen ja Jukka Korpelan mukaan ihmisoikeuskysymys. Verotuksen olisi kuitenkin professorien mukaan oltava silti tasapuolista.

– Asuinpaikan vuoksi syrjivä vero haastaa jopa ­perustuslain. Tämänkin haittaveron paino osuu syrjäseuduille ja kertoo sen, että haitta ei niinkään ole viina ja bensiini kuin ihmiset Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Mainos