Pulaa neuvolahenkilöstöstä – LV: Lapsilta jää käyntejä väliin Espoossa

Espoo pystyy tarjoamaan laajoista ikäkausitarkastuksista vain osan.
Neuvolassa lapselle annetaan rokotukset. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Neuvolassa lapselle annetaan rokotukset. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Espoossa ei pystytä tarjoamaan kaikkia normaaleja neuvolakäyntejä leikki-ikäisille. Länsiväylän mukaan tilanne on jatkunut usean vuoden ajan.

– Olemme valitettavasti joutuneet supistamaan toimintaamme jonkin verran. Kun jostain on täytynyt nipistää, olemme nipistäneet leikki-ikäisten tarkastuksista. Emme automaattisesti tarjoa tarkastusaikaa kaikille, kertoo Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujohtaja Mari Ahlström.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Normaalit ikäkausitarkastukset pystytään Espoossa tarjoamaan syksyllä 0-1,5-vuotiaiden lisäksi vain 4-vuotiaille. Muille leikki-ikäisille annetaan aikoja erityiseen tuen tarpeeseen perustuen.

– Joudumme priorisoimaan eli hoidamme aivan välttämättömimmät eli pienet vauvat. Heti kun kykenemme, hoidamme kaikki muutkin, Ahlström sanoo.

Koronapandemian alussa neuvolapalveluita supistettiin, eikä normaaliin tarkastusten rytmiin ole päästy palaamaan vieläkään.

– Korona-ajan jälkeen neuvoloihin on ollut vaikeuksia löytää henkilökuntaa – varsinkin sijaisuuksiin, Ahlstöm kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Espoossa osalta lapsia on jäänyt väliin useampi neuvolakäynti.

– On valitettavaa, että joillain välistä on jäänyt useampi neuvolakäynti, Ahlström sanoo LV:lle.

– Jos (lapsen tilanteesta) on hätä, niin kannattaa ottaa yhteyttä, niin järjestämme ajan, hän jatkaa.

Mainos