Perinteisiin puoluekannatusmittauksiin pääsevät jatkossa vastaamaan myös yli 79-vuotiaat suomalaiset. Ylelle kuukausittain puoluekannatusmittauksia tekevässä Taloustutkimuksessa on päätetty luopua 18–79-vuotiaiden ikärajasta. Nyt vastaavan linjauksen vahvistaa myös Verian (entinen Kantar Public), joka tekee puoluekannatusmittauksia muun muassa Helsingin Sanomille.
Verianin tutkimusjohtaja Sakari Nurmela kertoo Verkkouutisille, että linjaus on tehty vastikään, ja esimerkiksi tammikuussa julkaistavassa Helsingin Sanomien puoluekannatusmittauksessa ikärajaa ei enää ole.
Ikääntyneimmän väestönosan sivuuttaminen erilaisista kyselytutkimuksista on herättänyt syksyn mittaan vilkasta keskustelua. Viimeksi asiasta jyrähti eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Sakslin piti ongelmallisena etenkin ikääntyneiden poissulkemista kyselytutkimuksista, joiden pohjalta tehdään heitä koskevia päätöksiä. Tällaisia asukkaille suunnattuja kyselytutkimuksia on toteutettu esimerkiksi sote-palveluista hyvinvointialueilla.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja myöntää, että käydyllä keskustelulla ja kansalaispalautteella on ollut vaikutusta myös puoluekannatusmittauksiin.
– Teimme päätöksen itsenäisesti, mutta luonnollisesti tämä kansalaiskeskustelu on meilläkin huomioitu, sanoo Tuomo Turja.
– Tästä on ollut pitkään puhetta ja minusta päätös oli hyvä. Monet järjestöt ja vaikuttajat ovat ottaneet asian puolesta kantaa. Seniorit ovat tänä päivänä yhä toimintakykyisempiä ja onhan tämä myös tasa-arvokysymys, jos osa kansalaisista suljetaan mielipidekyselyjen ulkopuolelle eikä heidän äänensä tule kuuluviin, pohtii Turja.
Puoluekannatusmittausten tekijät ovat aiemmin perustelleet 18–79-vuoden ikärajaa sillä, että kyselyt tehdään tässä osana laajaa puhelinhaastattelujen sarjaa, jonka yhteydessä toteutetaan muidenkin tilaajien kyselyjä.
Monissa muissa kyseisten tutkimuslaitosten tekemissä kyselyissä vastaavaa yläikärajaa ei ole käytetty.
– Erityistutkimukset, joita teemme – niissä ei ole ollut vastaavaa ikärajaa enää pitkiin aikoihin, sanoo Nurmela. Hän näkee nyt tehdyn linjauksen myös puoluekannatuskyselyiden osalta ”luonnollisena jatkeena”. Tilaajille linjaus on sopinut.
Entä miten yläikärajan poisto mahdollisesti vaikuttaa puoluekannatusmittausten tuloksiin?
– Toki tällä voi olla pientä vaikutusta, muttei niin merkittävää, että se heilauttaisi tuloksia suuntaan tai toiseen, sanoo Turja.
Nurmela muistuttaa, että juuri vaaleja ennen tehdyt puoluekannatusmittaukset on tehty erityistutkimuksina, eli niissä ei ole ollut kyseistä 79 vuoden yläikärajaa.
– Näissä ei ole ollut mitään isoja eroja verrattuna edeltävään kuukausimittaukseen. En usko, että kyse on siis mistään dramaattisista eroista.
Poistimme vastaajien yläikärajan väestötutkimuksistamme. https://t.co/1zF9YUkcNu
— Taloustutkimus (@Taloustutkimus) December 12, 2023