”Puolueiden esitettävä leikkauslistat ennen vaaleja”

Kansanedustajan mukaan miljardin leikkaus vuodessa riittää, kun leikkauksia tehdään kahden vaalikauden ajan.
Eduskuntavaalien kampanjointia Helsingissä keskiviikkona 10. huhtikuuta 2019., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Eduskuntavaalien kampanjointia Helsingissä keskiviikkona 10. huhtikuuta 2019., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomuksen kansanedustajan Sinuhe Wallinheimon mielestä olisi hyvä, että puolueet esittäisivät leikkauslistansa ennen kevään eduskuntavaaleja.

– Miljardi vuodessa riittää, kun leikataan kaksi vaalikautta peräkkäin. Jo kaksi kolmasosaa suomalaisista tätä vaatii, joten puolueet toimikaa. Meidän (kokoomuksen) vaihtoehto tulee 29. marraskuuta, Wallinheimo kirjoittaa Twitterissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän viittaa Iltalehdessä julkaistuun kolumniin aiheesta. Vaikka julkisen talouden tasapainottaminen on nousemassa keskeiseksi teemaksi, harva puolue on toistaiseksi esittänyt konkreettisia leikkaustoimenpiteitä.

Esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin vastasi aihetta koskevaan kysymykseen viikonloppuna, että julkisella puolella olisi leikattavaa tehostamalla julkisia hankintoja sekä tehostamalla matka- ja tilakuluja. Marin ei esittänyt konkreettisia esimerkkejä leikkausten toteuttamiseksi.

Mainos