Puoluelehden ex-päätoimittaja avautuu Ville Niinistön vihaisista puheluista ja viestipommituksesta

Juha Honkosen mukaan vihreiden puheenjohtaja piikittelee toimittajia.

Vihreiden puoluelehden Vihreän Langan entinen päätoimittaja Juha Honkonen kertoo Etelä-Suomen Sanomien mielipidesivuilla julkaistussa kirjoituksessaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Yle-viestikohun tuoneen mieleen vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön toiminnan.

– Toimin tämän vuoden helmikuuhun asti Vihreän Langan päätoimittajana (en ole koskaan kuulunut puolueeseen). Monta kertaa Niinistö soitti vihaisena ja moitti ties mitä juttuamme. Tekstiviesteilläkin hän pommitti, Honkonen kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaan Ville Niinistö tunnetaan ”inhottavana piikkinä toimittajien lihassa”.

– Olen seurannut piikittelyä läheltä ja saanut siitä osani, Honkonen toteaa.

– Jo ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan Kuopiossa 2011 tuore puheenjohtaja Niinistö vastaili journalistien kysymyksiin hyökkäävästi. Sama meno on jatkunut vuodesta toiseen, hän jatkaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Honkonen nostaa esiin myös vihreiden puheenjohtajakisaan liittyvät sisäiset kahnaukset. Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto kertoi hiljattain, ettei asetu ehdolle vihreiden puheenjohtajaksi. Samalla hän arvosteli istuvaa puheenjohtajaa asettumisesta julkisesti Emma Karin taakse.

– Avoimuuden puolesta puhuvat vihreät repivät Alanko-Kahiluodon rehellisestä ulostulosta kalsarinsa. Rimanalituksen teki Niinistön entinen työpari ja puoluesihteeri Panu Laturi, joka moitti Alanko-Kahiluotoa kokoomuksen puoluelehden blogissa epäpäteväksi muroihin pissijäksi, Honkonen kirjoittaa.

Hän viittaa tästä löytyvään Verkkouutisten blogiin. Siinä Panu Laturi katsoo Outi Alanko-Kahiluodon tehneen karkean virhearvion ilmoittaessaan, ettei lähde ehdokkaaksi vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Mainos