Perussuomalaisten puoluehallitus päätti erottaa varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkysen puolueesta perjantaina. Puolue ei tiedottanut asiasta.
Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan asiasta voi kertoa vasta nyt, kun Tynkkynen on itse ilmoittanut asiasta julkisuuteen. Slunga-Poutsalon mukaan erottamispäätös oli yksimielinen.
Slunga-Poutsalon mukaan Tynkkysen potkut tulivat ”rikoksista puolueen jäsenistöä kohtaan”.
– Jouduimme selvittämään juridiikkaa, joka on tässä takana, ja se näytti selvältä, että nyt varapuheenjohtaja on syyllistynyt rikoksiin – malttamattomuuttaan, kokemattomuuttaan, nuoruuden innolla, Slunga-Poutsalo kertoi Ilta-Sanomille.
Slunga-Poutsalon mukaan rikoksessa on kyse siitä, että Tynkkynen on rikkonut henkilötietolakia.
Tynkkynen vaati lokakuun alussa perussuomalaisten puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokousta päättämään, onko hallituksessa jatkaminen mahdollista. Hän julkisti nimilistan yhteiskokouksen vaatijoista.
– Puoluetoimistoon tuli paljon kyselyjä siitä, miksi jäsenluetteloita julkistetaan netissä ilman, että jäsenet ovat antaneet lupaa oman poliittisen kantansa julkistamiseen, Slunga-Poutsalo kertoi.
– Meillä on suora jäsenyys puolueeseen ja yritämme pitää jäsenistä ja heidän oikeuksistaan kovasti huolta. Se on vakava paikka, kun tällaiseen syyllistyy varapuheenjohtajan roolissa.