Keskustelimme iltapalalla ulkopolitiikasta. Siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu, minkälainen mies naapurimaatamme isännöi ja onko meidän täällä Suomessa syytä olla huolissaan.
Keskustelu kulminoitui pian siihen, miten presidentti Vladimir Putinin johtamaan Venäjään meillä suhtaudutaan. Miksi sedät ja tädit kiistelevät asiasta telkkarissa ja lehtien palstoilla?
Turhat rönsyt karsiutuvat, kun selität asioita selkokielellä ekaluokkalaiselle.
Putin olisi teidän koulun pihalla ehkä se koulukiusaaja tai kova kingi, jota moni pelkäisi. Käyttäisi voimaa, valehtelisi ja kyykyttäisi heikkoja. Miten siihen pitäisi suhtautua?
Kuten koulun pihalla, moni täällä Suomessakin on sitä mieltä, ettei tuosta kaverista kannata lähteä yksin ottamaan mittaa. Mieluummin vaihtaa seuraa. Etsii sellaisen kaveriporukan, jossa kukaan ei kyykytä tai sanele, miten toimitaan. Suomi onkin jo hakeutunut EU:hun, joka on tällainen kaveriporukka.
Jotkut ovat sitä mieltä, että Suomen pitäisi hakeutua vielä toiseenkin porukkaan, Natoon, johon iso osa EU-maistakin jo kuuluu. Jos Putin toden teolla suuttuisi, Nato-porukka pystyisi pistämään sille kampoihin vielä paremmin kuin EU.
Nato-porukkaan menossa on kuitenkin riskinsä. Putin voi suuttua pahasti. Jo siinä vaiheessa ennen kuin olisimme päässeet edes mukaan tähän porukkaan. Siksi monien mielestä Suomen olisi viisainta pysytellä vain EU:n porukassa, kuten tähänkin saakka. Natosta ei siksi kannata edes keskustella. Se vain ärsyttäisi turhaan Putinia.
Jotkut ajattelevat, että Putinin kanssa kannattaisi kuitenkin olla jossain määrin kaveri. Vaikka olemmekin EU:n porukassa, Putiniakin voi moikata. Sen kanssa voisi ehkä leikkiäkin. Jos olisimme Putinille kivempia kuin muut EU:n porukassa, Putin kenties arvostaisi tätä? Vaara joutua kiusatuksi vähenisi.
Toiset taas ovat sitä mieltä, että tämä strategia on väärä. Putin käyttäisi sitä vaan hyväksi. Tätä mieltä on ainakin äiti, selitin seitsemänvuotiaalle pojalleni.