Pysäyttävä kuva paljastaa Vladimir Putinin suuren epäonnistumisen

Asiantuntijan mukaan diktaattori epäonnistui ensin talouden kehityksessä ja aloitti sitten sodan.
Venäjän pääkaupunki Moskova. PIXABAY
Venäjän pääkaupunki Moskova. PIXABAY

Tunnettu Venäjä-asiantuntija, Chicagon yliopiston professori Konstantin Sonin on julkaissut viestipalvelu X:ssä graafin, joka kuvastaa Venäjän taloustilanteen heikentymistä diktaattori Vladimir Putinin aikana.

Graafi esittää eri maiden bruttokansantuotteen suuruuden per asukas eri maissa 1990-luvun alusta nykypäivään. Yksi graafissa mukana olevista maista on Venäjä. Graafi on nähtävissä tämän jutun lopussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Venäjällä Vladimir Putinin pitkää valtakautta on perusteltu lupauksiin vakaudesta ja kansalaisten elintason noususta epävakaana pidetyn Boris Jeltsinin kauden (1991-1999) jälkeen. Soninin vertailu kuitenkin paljastuu, että Venäjä on jäänyt talouskehityksessä auttamattomasti jälkeen.

Monien asiantuntijoiden mukaan Kremlissä on Ukrainankin kohdalla pelätty sitä, millaisen kontrastin vaurastuva ja länteen päin kääntyvä Ukraina muodostaisi venäläisille lähialueilleen.

– Tämä graafi kertoo paljon. Siirtymän alussa 30 vuotta sitten venäläiset olivat rikkaampia kuin ihmiset kaikissa äskettäin markkinatalouteen siirtyneissä Itä- ja Pohjois-Euroopan maissa. Nyt he ovat keskimäärin köyhempiä kuin kaikki, Sonin toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa tähän on kaksi suurta syytä.

– Ensinnäkin 1990-luvun (talous)kriisin syvyys ja toiseksi – mikä ei ole vähemmän tärkeää, epäonnistuminen talouskasvussa vuoden 2009 jälkeen. Putin epäonnistui ensin maan talouden kehityksessä ja aloitti sitten sodan.

Mainos