Professori Paul Lillrankin mukaan valinnanvapaus on potilaan karttu kaapissa, eli nuija, jonka hän voi ottaa käyttöön tarvittaessa. Valinnanvapauden vuoksi palveluntuottajat joutuvat skarppaamaan eli olemaan tarkkana.
Sosiaali- ja terveyskeskukselle maksetaan kansalaisesta vain, jos potilas pystyy palveluntuottajan listalla. Jos palvelu ei miellytä, kansalainen voi ilmoittautua toisen sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi.
– Kun raha tulee kuin Manulle illallinen, miksi nähdä vaivaa? Rahoitusjärjestelmään tarvitaan siksi valinnanvapautta, Lillrank sanoi puhuessaan tänään Kelan järjestämässä valinnanvapaus terveydenhuollossa -seminaarissa.
Lillrank on yksi valinnanvapautta pohtivan professori Mats Brommelsin työryhmän neljästä jäsenestä. Työryhmä on lähtenyt kehittämään edelleen väliraportissaan esittelemää väestöpohjaista sosiaali- ja terveyskeskusmallia, joka on niin sanottu malli numero kaksi.
Lillrankin mukaan Brommelsin työryhmä esittänee, että valinnanvapausjärjestelmässä palveluntuottajana toimiva sosiaali- ja terveyskeskus saa rahoituksensa tarvevakioituna kapitaatiomaksuna.
Kapitaatiomaksu maksetaan jokaisesta sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi listautuneesta kansalaisesta. Maksu on tarvevakioitu koko kohdeväestön keskimääräisen kulutuksen mukaan. Maksu sisältää vanhukset ja pitkäaikaissairaat, mutta maksuun eivät sisälly erikoissairaanhoito, viranomaispäätösten takana olevat etuisuudet eivätkä erityisryhmät. Viranomaispäätöksen takana ovat esimerkiksi asumispalvelut ja vaikeasti vammaisten palvelut.
Lisäksi asiakas maksaa sosiaali- ja terveyskeskukselle käyntimaksun.
Suitset tuottajien suussa
Lillrankin mukaan kapitaatiorahoitukseen liittyy kolme riskiä. Niistä ensimmäinen on se, että sosiaali- ja terveyskeskus saa rahoituksensa asiakasmäärän mukaan. Sen vuoksi potilaalla on oikeus vaihtaa sosiaali- ja terveyskeskusta.
Toinen on kermankuorinta, eli mieluisten asiakkaiden valikointi. Kermankuorinnan estämiseksi palveluntuottaja ei saa kieltää ketään listautumasta asiakkaaksi.
– Nämä ovat suitset julkisesti rahoitettujen tuottajien suussa.
Kolmas kapitaatiorahoitukseen liittyvä miina, jota ei ole vielä ratkottu, on potilaan lähettäminen erikoissairaanhoitoon. Koska erikoissairaanhoito ei sisälly kapitaatiomaksuun, palveluntuottaja voi siirtää vaikeat tapaukset erikoissairaanhoitoon muiden maksettavaksi.
Erikoissairaanhoitoon haetaan pakettihinnoittelua, jolloin maksu suoritetaan koko hoitojaksosta eikä yksittäisistä hoitotoimenpiteistä.
Palvelulupaus määritelty jo
Lillrankin mukaan palvelulupaus on jo määritelty, vaikkakin vain yleisellä tasolla. Kansalaiselle luvataan ne palvelut, jotka sosiaali- ja terveyskeskuksen edellytetään tuottavan ja joista sote-keskukselle maksetaan tarvevakioitu kapitaatiomaksu.
Brommelsin työryhmä hahmotteli väliraportissaan, että sosiaali- ja terveyskeskuksen tuottamiin palveluihin eli palvelulupaukseen sisältyisi yleislääkärin vastaanotto, terveydenhoitajan ja sairaanhoitajan itsenäinen vastaanotto, sosiaalityöntekijän itsenäinen vastaanotto, sosiaalityö, sosiaaliohjaus, sosiaalinen kuntoutus, perhetyö, päihdetyö, mielenterveystyö, kasvatus- ja perheneuvonta sekä muu terveydenedistäminen ja ennaltaehkäisy.
Verkkouutisten tietojen mukaan sosiaali- ja terveyskeskukselta edellytettäviin palveluihin saatetaan sisällyttää myös neuvolapalveluita ja suun terveydenhuollon palveluita.
Lillarank esitti omana näkemyksenään, että valtion ei pidä päättää siitä, tuottaako sosiaali- ja terveyskeskus kaikki palvelut itse esimerkiksi kuusi kerroksisessa kivitalossa Helsingin Kalasatamassa vai verkostomaisesti eri tuottajien kanssa kumppanuuksina tai alihankintana. Lillrankin mielestä päätösvalta tuotannon organisoinnista pitää antaa markkinoille.
Brommelsin työryhmän loppuraportin on määrä valmistua toukokuun loppuun mennessä. Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) on luvannut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksen lausuntokierrokselle juhannukseen mennessä.