Rahaministeriö heikensi talousennustetta – julkinen velka kasvaa vauhdilla

Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen talouden kasvavan vajaan prosentin vauhtia.

Valtiovarainministeriö on laskenut Suomen talouskasvuennustetta 0,9 prosenttiin kuluvana vuonna. Vielä joulukuussa ministeriö ennusti bruttokansantuotteen kasvavan 1,2 prosentin vauhtia vuonna 2016.

Kolmen taantumavuoden jälkeen Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia Tilastokeskuksen alustavien tietojen perusteella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vuosien 2017 ja 2018 talouskasvuksi ennustetaan nyt 1,2 prosenttia.

Velkaantuminen ei näytä taittuvan vaalikauden aikana

Julkisyhteisöjen bruttovelan ennustetaan kasvavan kuluvana vuonna 65 prosenttiin ja valtionvelan 50 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Velan ennustetaan jatkavan kasvuaan, vaikka hallituksen tavoitteena on taittaa velkaantuminen. Velkasuhteen arvioidaan taittuvan vasta vuosikymmenen lopussa.

Poimintoja videosisällöistämme

Vuonna 2018 julkisen velan arvioidaan nousevan 67,4 prosenttiin ja valtionvelan 52,4 prosenttiin suhteessa bkt:hen.

EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan julkinen velkasuhde ei saisi nousta yli 60 prosentin. Suomi ylitti rajapyykin viime vuonna.

Alijäämä jää alle rajan – ilman veronkevennyksiä

Julkisyhteisöjen alijäämä jää alle EU-rajan, joka on kolme prosenttia. Kuluvana vuonna julkisen alijäämän ennustetaan olevan 2,5 prosenttia suhteessa bkt:hen. Vielä joulukuussa alijäämän ennustettiin olevan 2,9 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ensi vuonna julkisen alijäämän ennustetaan laskevan 2,1 prosenttiin ja 1,8 prosenttiin vuonna 2018.

Valtion alijäämäksi ennustetaan tänä vuonna 2,9 prosenttia, mikä on sama luku kuin joulukuussa. Valtion alijäämän ennustetaan laskevan 2,6 prosenttiin vuonna 2017 ja 2,2 prosenttiin vuonna 2018.

Ennusteessa ei ole otettu huomioon mahdollisesti syntyvän yhteiskuntasopimuksen vaikutuksia ja siihen liittyvien alijäämää kasvattavien veronkevennysten vaikutuksia.

Mainos