Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) on valittu EPP-ryhmän pääneuvottelijaksi Ukraina-välineeseen sekä vihreitä ympäristöväittämiä koskevaan aloitteeseen.
Ukraina-välineellä rahoitetaan Ukrainaa vuosien 2024-2027 aikana noin 50 miljardilla eurolla. Osa rahoituspotista on lainaa, osa suoria avustuksia.
– Pitkäjänteinen ja ennustettavissa oleva tuki on Ukrainalle elinehto. Rahoituksen avulla tuemme maata jälleenrakennuksessa sekä kasvamaan ja kehittymään entistä enemmän kohti länttä. Samalla raivaamme myös Ukrainalle tietä Euroopan unionin jäseneksi, sanoo Sarvamaa tiedotteessa.
– On kuitenkin tärkeää, että maan avuksi tarkoitetut varat päätyvät oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Mahdolliset EU-varojen väärinkäytökset tai niihin liittyvät epäselvyydet söisivät Ukraina-tuen legitimiteettiä välittömästi, jonka vuoksi aion painottaa myös kulujen valvonnan merkitystä tulevien neuvottelujen aikana, jatkaa Sarvamaa.
Vihreitä ympäristöväittämiä koskeva aloite pyrkii korjaamaan ongelman, jossa kuluttajat kohtaavat vaikeuksia ymmärtää käyttämiensä tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutuksia.
– Tärkeintä on, että ympäristöväittämät perustuvat tutkittuun tietoon. Se on ennen kaikkea kuluttajan etu, mutta myös edistää sellaisten yritysten toimintaa, jotka aidosti panostavat siihen, että heidän tuotteensa ja palvelunsa tuottaisivat mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle, toteaa Sarvamaa.
– Tämä aloite tulee luomaan uusia suuntaviivoja sille, miten ympäristöväittämiä EU-tasolla käsitellään. Sääntely pitää suhteuttaa asianmukaisella tavalla olemassaoleviin ympäristömerkkeihin ja on pidettävä myös huolta siitä, että pienetkin toimijat pysyvät muuttuvan sääntely-ympäristön mukana, päättää Sarvamaa.