Georgian Tblisissä sijaitseva vegaaniravintola on joutunut liha-aktivistien hyökkäyksen kohteeksi.
Kiwi Cafen henkilökunta joutui soittamaan virkavallan paikalle, kun kymmenkunta makkaroilla ja muilla lihatuotteilla aseistautunutta miestä hyökkäsi sisään ravintolaan. Asiasta uutisoivan Radio Free Europen mukaan miehet hyökkäsivät ravintolan asiakkaiden ja henkilökunnan kimppuun. Miesten kerrotaan tunkeneen väkisin lihaa asiakkaiden kasvisannoksiin.
Ravintolan Facebookissa julkaiseman lausunnon mukaan miesjoukko tunkeutui ravintolaan kesken amerikkalaisen animaatiosarjan esityksen. Miehillä oli kaulansa ympärillä makkarapötköt ja he olivat aseistautuneet lihavartailla.
”He vetivät esiin grillattua lihaa, makkaroita ja kalaa, ja alkoivat syödä niitä ja heitellä niitä päällemme”, lausunnossa todetaan.
Isku paisui nopeasti laajaksi kahakaksi ravintolan ulkopuolella, kun joukkotappeluun tuli mukaan lisää väkeä. Osa ihmisistä oli liittynyt liha-aktivistien ja osa taas ravintolan väen puolelle.
Radio Free Europen mukaan laajalle kansainvälisessä mediassa levinneessä tapauksessa ei ollut kyse pelkästä vegaaniruoan vastustamisesta.
Iskun tehnyt ryhmä oli Kiwi Cafen lausunnon mukaan pyörinyt alueella jo kuukautta aiemmin ja kysellyt paikallisilta yrittäjiltä, käykö ravintolassa usein ulkomaalaisia tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Ravintola tunnetaan yleisesti suvaitsevaisesta ja kansainvälisestä ilmapiiristään.
Ravintola syyttää lausunnossaan iskun tekijöitä uusnatseiksi ja fasisteiksi. Lausunto on kuvitettu tyylitellyllä equality-tekstillä (suom. tasa-arvo).