Tuoreessa suhdanne-ennusteessaan Danske Bank arvioi, että Suomen julkisen velan kasvaa suhteessa bruttokansatuotteeseen tänä vuonna 58,7 prosenttiin ja ensi 61 prosenttiin.
Rakennemuutoksetkaan eivät ehdi tulla merkittävästi avuksi vielä pariin vuoteen. Pankissa ei kuitenkaan uskota, että luottoluokittajat pudottaisivat Suomen luokitusta ensi vuonna.
– Sen verran hyvin nämä rakennepoliittisen ohjelman toimenpiteet pyrkivät vastaamaan luottoluokituslaitosten esittämiin huoliin, Kuoppamäki sanoi pankin suhdanne-ennusteen julkistustilaisuudessa Helsingissä tiistaina.
Suomen talouskasvu on heikkoa, mutta Kuoppamäki muistutti, että Suomen velkataso eurooppalaisittain alhainen. Jos Suomea vertaa vaikka Hollantiin, jonka luottoluokitukset ovat saaneet kolauksen, niin Suomen tilanne on parempi.