Rakentamisen alamäki jatkuu RT:n mukaan neljättä vuotta. Tänä vuonna rakentamisen määrän ennakoidaan laskevan yhä prosentilla, kun se viime vuonna väheni arviolta 3 prosenttia.
Maa- ja vesirakentamisen RT arvioi supistuvan tänä vuonna viime vuoden tapaan yhden prosentin.
RT arvioi suhdanteiden välikatsauksessaan, etteivät rakentamisen näkymät ole kirkastuneet lokakuun suhdannekatsauksen jälkeen. Pieniä merkkejä paremmasta ovat kuitenkin öljyn hinnan lasku, euron heikentyminen ja asuntomarkkinoiden mahdollinen pohjakosketus.
Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen kuitenkin muistuttaa, että vaikka yleinen talouskehitys vahvistuisi alkuvuoden aikana, se näkyy rakentamisessa vasta viiveellä.
Vapaarahoitteinen asuntotuotanto oli viime vuonna RT:n mukaan yhä sijoittajakysynnän varassa. Heikko taloustilanne piti kuluttajakysynnän vaimeana jo kolmatta vuotta peräkkäin.
Viime vuonna aloitettiin arviolta yhteensä 24 500 asunnon rakentaminen. Tänä vuonna RT ennakoi aloituksia lähtevän käyntiin sama määrä.
Se on RT:n mukaan verraten vähän, koska asuntotuotantotarve kasvaa kasvukeskuksissa koko ajan väestönlisäyksen sekä kaupungistumisen myötä.
RT:n toimitusjohtajan Tarmo Pipatin mielestä työllisyyden ja talouden kasvua ei pidä vaarantaa alimitoitetulla asuntorakentamisella.
– Esimerkiksi Pisara-radan toteuttamisesta on pidettävä ehdottomasti kiinni, jotta siihen kytketty kaavoitusvelvoite ei purkaudu, hän varoittaa tiedotteessaan.