Kirkkonummen Evitskogin vastaanottokeskuksen 300 asukkaasta noin puolet aloittaa muslimien paastokuukauden eli ramadanin. Ylen mukaan tämän odotetaan kiristävän tunnelmia. Vastaanottokeskuksessa varaudutaan jopa asukkaiden välisiin kahnauksiin.
Ramadanina saa syödä ja juoda vain pimeään aikaan. Monet nukkuvat päivisin.
Vastaanottokeskuksen apulaisjohtajan Pekka Sinisalon mukaan ramadan on hankala paikka. Asukkailla on 26 eri etnistä taustaa ja myös syömisajat vaihtelevat taustojen mukaan.
– Joku saa syödä esimerkiksi vain kello 22.33 ja 02.26 välisenä aikana, Sinisalo kertoo esimerkiksi.
– Kyllä tätä on viime viikkoina hyvin tarkkaan selvitetty, että mikä on missäkin kulttuurissa alkava syöntiaika. Meillä on aika pitkät listat, joista syömisaikoja tarkistetaan.
Suomen päivän pituuden vuoksi keskuksen miehet noudattavat esimerkiksi Turkin tai Afganistanin aikaa taustastaan riippuen.
Maahanmuuttovirasto on antanut ohjeet, että paastomahdollisuus on järjestettävä ja ruokaa tulee olla tarjolla öisin.
– Se vaatii aika paljon järjestelyä, koska sen jälkeen talo toimii käytännössä 24/7 eli meidän täytyy varautua siihen, että meillä on päivällä syöjiä ja yöllä on syöjiä, Sinisalo toteaa.
Ylen mukaan Evitskogissa henkilökunta venyy ja tekee ramadanin vuoksi yötä myöten töitä. Lisärahaa ei ole herunut yötyöläisten palkkaamiseen.