Ranskan jalkapallon EM-kisojen turvamiehistä 82 terrorismilistalla

Ranskan viranomaiset ovat löytäneet kymmeniä EM-kisoihin ilmoitettuja turvamiehiä terrorismilistalta.

Ranskan sisäisen turvallisuuden virasto DGSI on tutkinut 3 500 jalkapallon EM-kisoihin töihin palkatun turvallisuushenkilön taustat. Heidän joukostaan on löytynyt kaikkiaan 82 henkilöä, jotka ovat Ranskan viranomaisten terrorismiseurantalistalla.

Asia ilmenee Le Point -lehden hankkimasta DGSI:n asiakirjasta. Asiakirja on päivätty toukokuun 23. päivälle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Le Pointin mukaan vain DGSI:llä on pääsy kyseiseen rekisteriin. Lehden mukaan DGSI:n rekisteriin voi päätyä niin islamistisia terrorismikytköksiä omaavia kuin myös äärivasemmistoon ja äärioikeistoon kuuluvia henkilöitäkin.

Le Point kertoo, että listalle voi joutua kevein perustein. Jo pelkän DGSI:n valvonnassa olevan henkilön tapaamisen ja kättelyn kerrotaan riittävän. Listalta ei myöskään voi enää päästä pois, kun sille on kerran joutunut.

Ranskassa perjantaina alkavien jalkapallon EM-kisojen turvatoimet ovat massiiviset. Kisoja valvoo 77 000 poliisia ja kansalliskaartilaista, 13 000 turvamiestä ja 1 000 vapaaehtoista. Kymmenellä stadionilla ympäri Ranskaa pelattaviin kisoihin odotetaan kaikkiaan 2,5 miljoonaa vierasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jihadistijärjestö ISIS on mediatietojen mukaan uhannut iskeä kisoihin. Turvallisuusviranomaisten mukaan uhkaukset on syytä ottaa vakavasti.

Ranskan presidentti Francois Hollande kommentoi asiaa France Inter -radion haastattelussa sunnuntaina.

– Iskun uhka on olemassa. Emme saa kuitenkaan pelätä. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta EM-kisat ovat menestys, presidentti sanoi

Mainos