Lastensuojelun Keskusliitto pitää erinomaisena edistyksenä lapsi- ja perhevaikutusten arvioinnin kirjaamista hallitusohjelmaan.
Liitto on kuitenkin huolissaan suunnitelmista vähentää lasten ja perheiden palveluiden normiohjausta, sillä normisääntelyn purku voi lisätä sosioekonomisesta asemasta johtuvaa eriarvoisuutta perheiden välillä.
Lastensuojelun Keskusliitto esittää, että ensimmäiseksi hallituksen olisi tehtävä arviointi omasta ohjelmastaan, jotta ratkaisujen todelliset vaikutukset lapsiin tai lapsiperheisiin saadaan selville.
Lastensuojelun Keskusliiton uusi toiminnanjohtaja Hanna Heinonen muistuttaa, että lapsiin ja perheisiin kohdistuvat investoinnit näkyvät vasta pitkällä aikavälillä.
– Lapsivaikutusten arvioinnin avulla voidaan paneutua sekä lyhyen, että pitkän aikavälin vaikutusten tarkasteluun sekä kuulla myös lasten ja perheiden näkökulmia siitä minkälaisia vaikutuksia tehtävillä säästöillä tai vastaavasti investoinneilla arjessa on, Heinonen painottaa tiedotteessaan.