Kansallisarkiston ylitarkastaja Raija Ylönen-Peltonen käsittelee teoksessaan Reino -nimisen sotilaan kohtaloa talvisodassa. Hienotunteisuudesta Reinon sukua kohtaan hänen sukunimeään ei mainita missään vaiheessa. Reinon kohtalo olisi voinut olla niin sanottu normaali tarina talvisodasta, mutta hänen kohdallaan sota ei todellakaan mennyt tavanomaisesti.
Ylönen-Peltonen on työssään tottunut käymään lävitse sodan ajan asiakirjoja. Hänen kauttaan kulkee vuosittain satoja sodanaikaisia kirjeitä ja hän on lukenut monia tarinoita. Reinon liittyvä aineisto herätti ylitarkastajan mielenkiinnon ja hän ryhtyi tarkemmin tutkimaan asiaa.
Muiden asevelvollisten tavoin Reinon sotatie alkoi 13. lokakuuta 1939, jolloin reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin. Kaikki toimenpiteet viittasivat sotaan, joka alkoikin 30. marraskuuta. Sotaan lähtiessä 24-vuotiaan Reinon vaimo odotti toista lastaan.
Joulukuussa 1939 Reino oli vartiossa miehen kanssa, joka oli tunnettu Neuvostoliiton ihailustaan ja hän puhui usein suunnitelmistaan mennä rajan yli. Osa jutuista käsitettiin leikinlaskuksi, mutta joka tapauksessa puheet jäivät asetovereiden mieleen.
Vartiovuoron päätyttyä vaihtoon tulleet miehet etsivät turhaan kaksikkoa, jäljellä olivat vain maahan heitetyt kiväärit. Miesten katoamisen jälkeen heidän arveltiin antautuneen viholliselle vapaaehtoisesti eli kyse oli karkuruudesta. Tämä oletus muuttui viralliseksi siinä vaiheessa, kun asia kirjattiin sellaisenaan rykmentin tilanneilmoituksiin ja tappioluetteloihin.
Ylönen-Peltonen sai selville, että Reinoa kohdeltiin sotavankina, vaikka hän olikin vapaaehtoisesti siirtynyt vihollisen puolelle. Häntä kuulusteltiin yksityiskohtaisesti, tarkoituksena oli saada selville suomalaisten joukko-osastojen nimiä ja sijainteja sekä tietoja sotilaiden mielialasta. Vanki kertoi kuulustelijoille sen minkä rivisotilas vain tiesi. Kuulustelijoista monet olivat karjalaisia, inkeriläisiä tai suomalaisia Neuvostoliittoon loikanneita miehiä.
Kansanarmeijaan
Reino siirrettiin sotavankien vastaanottoleirille Terijoen lähistölle ja kuulustelut jatkuivat. Lisäksi vangeille järjestettiin värväämistilaisuuksia Suomen kansanarmeijaan, joka oli Terijoelle perustetun Otto Wille Kuusisen johtaman Suomen kansanhallituksen armeija. Siitä oli tarkoitus tulla Suomen valtauksen jälkeisen Suomen demokraattisen tasavallan asejoukkojen perusta.
Miehistö oli tarkoitus koota suomalaisista tai suomensukuisesta väestöstä, todellisuudessa esimerkiksi päällystö koostui venäläisistä upseereista. Joitakin vankeja liittyi saman tien kansanarmeijaa, valtaosa jäi empivälle kannalle. Reino päätti valita yhteistyön. Vakuudeksi hän allekirjoitti joukon venäjänkielisiä papereita, joista hän sai tulkin avulla selville olennaisimmat seikat.
Reinon kaltaisia, vapaaehtoisesti Neuvostoliiton puolelle siirtyneille, annettiin mahdollisuus valita tehtävä Suomen puolella eli käytännössä toimia vakoilijana. Hänet lähetettiin Suomen puolelle joulukuun lopulla 1939. Tehtävänä oli ottaa selville suomalaisten joukko-osastojen sijainteja ja kiinnijäämisen varalle hänelle oli kehitetty peitetarina.
Tullessaan Suomen puolelle Reino antautui saman tien suomalaiselle partiolle. Tämä oli hyvin yleistä Suomen puolelle lähetettyjen vakoojien kohdalla. Jälleen olivat vuorossa kuulustelut ja todennäköisesti hän tunnusti kaiken totuudenmukaisesti. Lisäksi Reino ilmiantoi joukon entisen komppaniansa sotilaita, joiden hän tiesi joulukuun alussa harkinneen loikkausta. Sotapoliisi antoi kiireellisen pidätysmääräyksen heistä kaikista.
Huhut
Joulukuun lopulla 1939 Reinon vaimo oli huolestunut miehensä kohtalosta. Mitään kirjeenvaihtoa ei ollut enää viikkokausiin. Samalla Reinon kotipaikkakunnalla alkoivat huhut miehen kohtalosta levitä muun muassa lomalle tulleiden sotilaiden kautta.
Tällä välin Reino oli siirretty Mikkeliin, päämajan valvontaosaston vastavakoilutoimiston haltuun. Mikkeliin siirrettiin sellaiset vangit, joiden kuulustelua haluttiin jatkaa, koska heillä saattoi olla tiedustelun kannalta arvokasta tietoa.
Reino oli sijoitettu Mikkelin poliisiaseman selliin. Tammikuun 5. päivänä 1940 vihollisen pommikoneet iskivät kaupunkiin ja 30 ihmistä menehtyi. Mikkelin poliisiasema tuhoutui täysin, ja rakennuksessa olleet vangit kuolivat.
Reinon kotiseudulla tieto hänen kuolemastaan oli levinnyt ja syyksi huhujen mukaan väitettiin teloitusta. Ylönen-Peltonen hämmästeleekin sitä, miten vaihtelevia tietoja Reinon kohtalosta on asiakirjoissa. Hän oli joko kadonnut, tullut teloitetuksi vakoojana tai menehtynyt ilmapommituksen uhrina. Tutkijalle tuli vääjäämättä mieleen ajatus, ettei kukaan halunnut ottaa vastuuta Reinon kuolinilmoituksen laatimisesta omaisille. Reinon hautapaikkaa ei edelleenkään tiedetä.
Reinon tapaus tuo hyvin esiin sodan kaoottisuuden ja vaihtelevat tilanteet, joiden varassa päätöksiä tehtiin. Reinon kohtalo oli seurausta valinnoista, jotka johtivat lopulta siihen, ettei Reino ollut sankarivainaja eikä kuolemaantuomittu, hän oli vain sodassa kuollut mies.
Raija Ylönen-Peltonen: ”Vain sodassa kuollut mies”. 214 sivua. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
JARKKO KEMPPI