Tieliikenteen riistaonnettomuuksia on sattunut kuluvana vuonna selvästi viime vuosia enemmän. Sen sijaan hirvionnettomuuksia on kirjattu aiempaa vähemmän.
Tilastokeskuksen mukaan riistaeläinonnettomuuksia tapahtuu vuosittain eniten marraskuussa.
– Tilastojen mukaan noin 40 prosenttia vuoden riistaonnettomuuksista tapahtuu vuoden viimeisen neljänneksen aikana ja hirvionnettomuuksissakin osuus on noin kolmannes. Marraskuu on synkin onnettomuuskuukausi, joten nyt kannattaa olla liikenteessä todella tarkkana, yliaktuaari Matti Kokkonen Tilastokeskuksesta muistuttaa tiedotteessa.
Riistaonnettomuuksen möärä on kasvanut tönäkin vuonna. Tammi-syyskuussa niitä sattui tieliikenteessä yhteensä 8 402, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan niitä kirjattiin 8 048 ja toissa vuonna vain 7 349.
Sen sijaan hirvikolareiden määrä on vöhentynyt. Syyskuuhun mennessä onnettomuuksia oli sattunut vain 969, kun viime vuonna niitä kirjattiin tammi-syyskuussa 1 351.
Vaikka hirvionnettomuuksien määrä on laskenut, onnettomuudet ovat Tilastokeskuksen mukaan olleet aiempaa vakavampia. Henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien osuus on ollut kuluvana vuonna aiempaa suurempi.
Tieliikenneonnettomuustilaston mukaan tammi-syyskuussa hirvionnettomuuksissa tapahtui 72 loukkaantumista tai kuolemaan johtanutta henkilövahinkoa.