”Rikolliset joutuvat kantamaan vastuun tekojensa seurauksista”

Kansanedustaja kehottaa puuttumaan rikollisuuden juurisyihin, kuten osattomuuteen ja nuorten pahoinvointiin.
Pihla Keto-Huovinen. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Pihla Keto-Huovinen. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kokoomuksen kansanedustaja ja hallintovaliokunnan varapuheenjohtaja Pihla Keto-Huovinen muistuttaa, että hybridivaikuttamisen tarkoitus on horjuttaa turvallisuuden tunnetta ja henkistä kriisinkestävyyttä.

Näihin yrityksiin vastataan hänen mukaansa parhaiten pitämällä huolta viranomaisten valmiuksista sekä omasta ja läheisten toimintakyvystä ja varautumisesta. Keto-Huovinen piti puolueensa ryhmäpuheenvuoron eduskunnan lähetekeskustelussa sisäisen turvallisuuden selonteosta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Selonteossa tunnistetaan toimenpiteitä ja linjauksia, joilla muuttuneeseen turvallisuusympäristöön ja turvallisuuden tunteen vahvistamiseen vastataan. Esimerkiksi informaatiovaikuttamisen torjunta, turvallisuusviestinnän parantaminen ja droonien torjunta ovat erittäin kannatettavia, kansanedustaja sanoi.

– Sisäisen turvallisuuden viranomaiset ovat ensivaste monissa uhissa aina arkipäivän onnettomuuksista vakaviin turvallisuusuhkiin ja poikkeusoloihin. Sisäisen turvallisuuden viranomaisten riittävistä resursseista huolehtiminen saakin selonteossa ansaitsemansa huomion. Taloudesta huolehtiminen ei ole vain budjettiasia – se on yhteiskuntamme tärkein turvallisuustoimi.

Pihla Keto-Huovisen mukaan sisäisestä turvallisuudesta huolehtiminen ei voi olla vain reaktiivista. Esimerkiksi rikosvastuun toteutumisen ohella pitäisi puuttua rikollisuuden juurisyihin, kuten osattomuuteen ja nuorten pahoinvointiin.

– Paras keino ehkäistä rikollisuutta on huolehtia laadukkaasta koulutuksesta, perheiden ja vanhemmuuden tuesta ja nuorten tulevaisuudenuskosta. Tämä tunnistetaan myös selonteossa, Keto-Huovinen sanoi.

– Rikostentekijöiden kohdalla yhteiskunnan vastauksen on kuitenkin oltava selvä: rikolliset joutuvat kantamaan vastuun tekojensa seurauksista. Esimerkiksi jengirikollisuudessa Ruotsi tarjoaa esimerkin, jota tässä tapauksessa emme halua seurata. Tältä osin selonteossa tunnistetut linjaukset rikostiedustelusääntelystä, sekä nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisystä ja järjestäytyneen rikollisuuden torjumisesta ovat tervetulleita ja luottamusta herättäviä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansanedustajan mukaan viranomaisten ohella turvallisuutta luovat myös yhteiskunnan arvot. Perus- ja ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä riippumaton oikeuslaitos ovat turvallisuuden ja kestävän hyvinvoinnin perusta.

– Selonteossa todetaan, että Suomi on luottamuksen yhteiskunta. Me luotamme toisiimme ja viranomaisten riippumattomuuteen. Suomessa lapset uskaltavat kävellä yksin kouluun eikä korruptio ohjaa viranomaispäätöksiä, Pihla Keto-Huovinen totesi.

– Luottamus vahvistaa sosiaalista yhtenäisyyttä, luo perustan turvallisuudelle sekä hyvin toimivalle yhteiskunnalle. Sisäinen turvallisuus on myös merkittävä kilpailutekijä, kun yritykset päättävät maantieteellisestä sijoittumisestaan, kokoomusedustaja jatkoi.

Mainos