Venäjän aloitettua täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan Ruotsin turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on Gunnar Hökmarkin mukaan olennaisesti erilainen kuin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä tai Neuvostoliiton hajottua.
– Kukaan ei nykyään voi väittää, että liittoutumattomuutemme tekee meistä puolueettomia tai pitää meidät Venäjän luoman konfliktin ulkopuolella. ”200 vuotta liittoutumattomuutta on palvellut meitä hyvin” ei kelpaa argumentiksi, kun maailma on muuttunut, Frivärld-ajatushautomon puheenjohtajana toimiva Hökmark kirjoittaa Svensk Tidskrift -lehdessä.
Venäjän aggressiivisuus pakottaa hänen mukaansa myös Ruotsin valitsemaan liittoutumattomuuden ja Naton tarjoaman suojan välillä.
– Naiivius ja illuusiot, joihin moni poliitikko viimeisten 20 vuoden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puutteita selitellessään vetoaa, eivät saa enää hallita meitä. Turvallisuuspolitiikka ei saa koskaan perustua harhakuvitelmiin tai naiiviuteen. Turvallisuuspolitiikan on perustuttava turvallisuuteen, hän sanoo.
– Vaikka Euroopassa riehuu sota ja näemme, kuinka Ukrainan kaupunkeja pommitetaan ja sairaaloita, synnytyslaitoksia, ostoskeskuksia ja teattereita tuhotaan maan tasalle, osa ruotsalaisista Nato-vastustajista ei halua nähdä, että niin voi käydä myös sellaiselle maalle kuin Ruotsille, hän toteaa.
Nato-jäsenyyttä vastustavat argumentit perustuvat hänen mukaansa kuvitelmaan, että Ruotsi saisi muilta mailta apua tilanteessa, jossa sotaa käytäisiin jo Tukholmassa, Gotlannissa ja Skoonessa. EU:n solidaarisuuslauseketta väitetään vaihtoehdoksi Nato-jäsenyydelle, vaikka valtaosa EU:n jäsenistä on myös Naton jäseniä juuri siksi, että EU:lla ei tarvittavaa yhteistä puolustuskykyä ole.
– Liittoutumattomuus ei luo meille edellytyksiä pysytellä sivussa uhkista, jotka tosiasiassa kohdistuvat Ruotsiin suvereenina valtiona. Liittoutumalla voimme sen sijaan tehdä selväksi, että hyökkäys meitä vastaan on hyökkäys maailman vahvinta yhdistettyä sotilaallista suorituskykyä vastaan.
Hökmark on toiminut Ruotsin maltillisen kokoomuksen kansanedustajana 1982–2004 ja Euroopan parlamentin jäsenenä 2004–2019.