S-ryhmän mukaan ostovoima heikentyy yhä 5 miljardin veronkorotusten takia

Suomalaisen vähittäiskaupan tilanne on S-ryhmän mukaan nyt vaikea, mikä on näkynyt myynnin laskuna.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilän mukaan kuluttajien ostovoima on heikentynyt ja heikentyy yhä ennen kaikkea tällä hallituskaudella toteutettujen viiden miljardin veronkorotusten takia.

– Kauppa toivookin, että hallitus tukisi myös työllistäviä kotimarkkinoita keventämällä kansalaisten verotaakkaa, Heikkilä kertoo S-ryhmän tulostiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

S-ryhmän investoinnitkin ovat laskusuunnassa. Heikkilä arvioi, että investointien määrä jää koko vuonna noin sata miljoonaa euroa viimevuotista pienemmäksi.

Alkuvuoden aikana S-ryhmä on investoinut vain 239 miljoonaa euroa, kun viime vuonna samaan aikaan investoinnit olivat 351 miljoonaa euroa.

– Investointimme keskittyvät nyt etupäässä pienempiin toimipaikkoihin ja vanhojen uudistamiseen, Heikkilä kertoo..

S-ryhmän vähittäismyynti väheni tammi-kesäkuussa vuodentakaisesta 1,1 prosenttia 5,47 miljardiin euroon. Vertailukelpoinen myynti oli kuitenkin ryhmän mukaan viimevuotisella tasolla.

Poimintoja videosisällöistämme

Yhteenlaskettu tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja parani alkuvuonna 122 miljoonaan euroon. Viime vuoden tammi-kesäkuussa tulosta kertyi vain 61 miljoonaa euroa.

Tulosta paransivat S-ryhmän mukaan kulusäästöt sekä S-Pankin ja Lähi-Tapiola Pankin fuusio.

S-ryhmä odottaa koko vuoden tuloksen paranevan hieman viime vuodesta. Ryhmä kuitenkin muistuttaa tuloksen olevan riippuvainen talouden yleisestä kehityksestä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lue myös:

Päivittäistavaroiden myynti väheni kesäkuussa

Päivittäistavarakauppa huolissaan ostovoimasta – tavaratalojen myynti laskee

Mainos