[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”jarkkotontti-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Kirjailija Jarkko Tontti saapuu Helsingin Musiikkitalon kahvilaan etuajassa, vaikka takana on edellispäivän pitkä lento Intiasta.
Tontti kuuluu kansainvälisen kirjailijajärjestö PEN Internationalin hallituksen johtoryhmään. Järjestö puolustaa kirjailijoiden oikeuksia ja sananvapautta ja piti vastikään vuosittaisen kokouksensa Intiassa.
– Vaikka Intia on maailman suurin demokratia – 1,3 miljardia ihmistä – siellä on valtavia haasteita ihmisoikeuksien ja sananvapauden suhteen.
Kongressissa puhutti esimerkiksi hiljattain murhatun intialaistoimittajan Gauri Lankeshin tapaus. Tonttia kuunnellessa voisi luulla, että Suomi sentään on sananvapauden mallimaa. Kirjailija on toista mieltä:
– Vaikutelmani on, että Suomessa erityisesti viiden vuoden sisällä sananvapauden puolustajien joukko on vähentynyt ja niiden joukko kasvanut, jotka eri perustein toivovat sananvapauden rajoittamista.
Pyrkimyksillä rajoittaa sananvapautta Tontti viittaa sinänsä hyvää tarkoittaviin kampanjoihin ja lainsäädännöllisiinkin kiristysvaatimuksiin vihapuheen kitkemiseksi. Juristille vihapuhe on kuitenkin ”ongelmallinen käsite”. Vihapuhe on tulkinnanvaraista eikä sitä löydy Suomen lainsäädännöstä.
Jarkko Tontti on paitsi kirjailija myös juristi ja oikeustieteen tohtori. Hän on aiemmin työskennellyt juristina eduskunnassa, oikeusministeriössä ja Espoon käräjäoikeudessa. Tontti sanoo ymmärtävänsä monien huolen keskustelukulttuurin muuttumisesta sosiaalisen median myötä entistä aggressiivisemmaksi.
– Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että avoimella yhteiskunnalla on hintansa. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka käyttävät oikeuksiaan väärin ja hölmöllä tavalla. Itse olen valmis maksamaan tämän hinnan, koska pitkällä aikavälillä olemme huolestuttavalla tiellä, jos ryhdymme rajoittamaan sananvapautta.
Netissä ei saa sanoa tai tehdä mitä tahansa. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, laiton uhkaus, vainoaminen, uskonrauhan rikkominen – näistä voidaan jo nykyisinkin tuomita ja on tuomittukin.
Jarkko Tontin mielestä Suomen lainsäädäntöä pitäisi sananvapauden osalta pikemminkin höllentää kuin kiristää. Hän poistaisi rikoslainsäädännöstä ainakin niin sanotun jumalanpilkkapykälän sekä pohtisi vakavasti sitä, onko vankeusrangaistuksen mahdollisuus törkeissä kunnianloukkausrikoksissa paikallaan. Suomen lainsäädäntö herättää Tontin mukaan näiltä osin usein ”kummastusta” länsimaisissa verrokkimaissa kansainvälisten kokousten yhteydessä.
– Nämä heikentävät myös Suomen mahdollisuuksia osallistua uskottavasti kansainväliseen keskusteluun. On helppo heittää takaisin, että onhan teilläkin tämänkaltainen pykälä tai rangaistusmahdollisuus.
Tontin mukaan monissa Afrikan maissa Suomen kaltaista kunnianloukkauspykälää käytetään hallituksen kritiikin vaimentamiseen. Venäjällä taas Pussy Riot -yhtye sai taannoin rangaistuksensa samankaltaisesta lainkohdasta kuin Suomen jumalanpilkkapykälä.
Jarkko Tontti väittää, että Suomessa todella vakavaa, vaarallista ja uhkailevaa vihapuhetta on vähemmän, mitä julkisesta keskustelusta saattaisi ymmärtää. Toki meilläkin on esimerkiksi toimittajia, joita vainotaan. Tapauksiin on syytä puuttua jämäkästi.
– On kuitenkin eri asia lähteä suitsimaan ihmisiä nykyistä tiukemmin toimin vaikkapa siinä, mitä he ajattelevat maahanmuutosta. Pitäisi ymmärtää, että taustalla on ihminen, jota jokin asia polttelee. Vaikka hän sanoisikin sen vähän kiivaasti ja kärkkäästi.
Kirjailija muistuttaa, että sosiaalinen media mahdollistaa keskustelun laaja-alaiselle ihmisjoukolle, josta kaikilla ei ole hienostuneen ja fiksun puheilmaisun taitoa. Rikoslaki on hänestä kuitenkin ”todella huono väline opettaa ihmisille hyviä käytöstapoja”. Parempi keino on olla provosoitumatta.
– Kun lapsi suuttuu, huonointa mitä vanhempi voi tehdä, on suuttua myös. Sama pätee yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Poliitikkojen ja muidenkin pitäisi vastata vihapuheeseen rauhallisella puheella sen sijaan, että ryhdytään heti vaatimaan järeämpiä keinoja.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”jarkkotontti-02″][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][vc_column_text]Jarkko Tontti on huolissaan siitä, jos Suomessa syntyy ilmapiiri, että kiistanalaisista poliittisista kysymyksistä voimakkaan tai ”väärän” mielipiteen ilmaiseminen on ei-suotavaa.
– Niin paljon kuin olenkin eri mieltä Päivi Räsäsen kanssa, hänellä pitää olla oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ilman, että hänen kimppuunsa hyökätään, korostaa Tontti viitaten esimerkiksi Räsäsen aborttinäkemyksiin.
Jarkko Tontti ottaa toisen esimerkin maahanmuutosta, josta pitäisi pystyä esittämään erilaisia näkemyksiä ilman, että leimautuu välittömästi joko naiiviksi idealistiksi tai rasistiksi. Hänen mieleensä tulee filosofi Voltairen suuhun laitettu tokaisu: ”Olen eri mieltä kanssanne, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttanne sanoa mielipiteenne”.
– Se on hyvä ohje, mutta sen puolustaminen on Suomessa nykyään aika hankalaa. Useinhan sosiaalisessa mediassa käy niin, ettei puhuta itse asiasta vaan ryhdytään paheksumaan, ettei noin saa sanoa. Katsokaa, tuolla on suvakki tai katsokaa, tuolla on rasisti! Vihataan häntä yhdessä.
Ei noin saa sanoa. Tai maalata. Tai kirjoittaa. Niin sanottu kulttuurinen omiminen mietityttää nykyilmapiirissä niin Tonttia kuin monia muitakin kirjailijoita ja taiteilijoita. Kyse on herkkyydestä tarttua siihen, kuvataanko erilaisia vähemmistöryhmiä niin sanotusti oikein. Tontin tuore romaani Perintö kuvaa ihmissuhteita – suomalaisessa suvussa.
– Esimerkiksi kirjailijana koen huolestuttavaksi, jos en voisi halutessani kirjoittaa romaaniini vaikkapa Suomen irakilaisista peläten, että tapa, jolla sen teen, loukkaa tätä kansanryhmää.
Kulttuurisen omimisen kritiikki ja vastustaminen uhkaa Jarkko Tontin mielestä vakavalla tavalla taiteen vapautta, koska ”kirjallisuuden ja taiteen ytimessä on se, että astut ulos omista saappaistasi ja omaksut muita näkökulmia maailmaan”. Ongelma on hänestä myös siinä, jos ryhmän sisältä jonkun äänellä voidaan paaluttaa, että ”tämä on poikkeava kuva tästä ryhmästä”.
– Oli kyse sitten irakilaisista, sukupuolivähemmistöistä tai mistä tahansa ryhmästä, se ei ole koskaan yhtenäinen vaan siellä on aina erilaisia ihmisiä.
Jarkko Tontti puhuu elokuussa julkaisemassaan verkkopäiväkirjapäivityksessään Gotcha! -asenteesta. Sainpas kiinni! Alkakoon some-kohu! Inkkaripäähine. Ihmisroska. Stylisti Teri Niitti ja imetyspäivitys, jonka synnyttämä some-raivo ei ollut Tontin mielestä missään suhteessa siihen, mitä hän teki. Eikä oikein.
– Suurin osa tähänkin liittyvästä keskustelusta oli kuitenkin varmasti sananvapauden piirissä. Sosiaalinen media on antanut äänen monelle, mutta sen ikävän kova hinta ovat some-kohut ja usein henkilöön kohdistuvat vainoamiset.
Politiikassa Gotcha-asenne on Tontin kokemusten mukaan ”ehkä tavallistakin korostetumpaa”:
– Jokaista pilkun paikkaa kytätään, olisiko tässä ainesta some-kohulle, jotta voisimme yhdessä tuohtua tämän poliitikon sanomisista. Siitä vaan, jos tällaisessa halutaan olla mukana. Itse arvostan kuitenkin enemmän poliitikkoja, jotka keskittyvät asiaan eivätkä ymmärrä toisiaan tahallisesti väärin. Etsivät yhteiskunnallisiin ongelmiin ratkaisuja sen sijaan, että keskittyvät sättimään niitä, jotka ovat eri mieltä.
Internetin ja sosiaalisen median piti mahdollistaa laaja-alainen, rakentava yhteiskunnallinen keskustelu. Toisin näyttäisi käyneen. Sosiaalinen media on tehnyt meistä ”heimoja”.
– Meillä kaikilla on taipumusta siihen, että seuraamme samaa mieltä olevien ihmisten näkemyksiä ja haemme vahvistusta omille kannoillemme. Toivon, että jokainen meistä ponnistelisi kuitenkin sen eteen, että ottaisimme vakavasti eri mieltä olevan ihmisen. Kuuntelisimme häntä enemmän sen sijaan, että toitottaisimme vain omia näkemyksiämme. Ja sitten miettisimme, olenkohan varmasti tässä asiassa oikeassa.
Jarkko Tontti sanoo arvostavansa eniten sellaisia poliitikkoja, jotka ovat muuttaneet mieltään. Vaikka heitä syytetään usein takinkääntäjiksi. Tämä saa kirjailijan tuohtumaan:
– Sehän on ihan kamalaa! Kehitys pysähtyy, jos pitäisi olla aina samaa mieltä. Jos jotain olen oppinut elämäni aikana niin sen, etten tiedä aika monesta asiasta tarpeeksi.
Viisastuminen sallittu. Vuonna 2016 julkaisemassaan esseekokoelmassa Tontti roimi kovin sanoin vihreitä. Puoluetta, jonka eduskuntaryhmässä hän toimi aikoinaan lainsäädäntösihteerinä, myöhemmin eduskuntasihteerinä.
Tontti katsoo esseekokoelmassaan, että vihreät ”ei ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue”. Puolueessa on paljon keskinäistä riitelyä ja ”sirkustirehtöörejä”, joille politiikanteko toimii vain korokkeena omalle esillä ololle. Vihreät ”profiloituu mielellään populismin vastaisena, fiksujen ihmisten puolueena”, mutta käytännössä monet sortuvat niin sanottujen tavallisten ihmisten ylimieliseen ja ironiseen väheksymiseen. Vallalla olevan piraatti-ideologian takia vihreät on todellisuudessa luovien alojen työntekijöiden ja yritysten kannalta ”kaikkein huonoin puolue”. Vihreät on myös ”muuttunut tarpeettomaksi”, koska vastuullisen ympäristöpolitiikan tekijöitä löytyy lähes kaikista puolueista.
Entä vihreät nyt? Jarkko Tonttia kuunnellessa syntyy vaikutelma, ettei mikään ole kirjailijan mielestä muuttunut.
– Usein annetaan ymmärtää, että perussuomalaiset lietsoo vastakkainasetteluja, mutta todellisuudessa vihreiden ja myös vasemmistoliiton poliittisissa keskusteluissa on samanlaista syyttävää, kiistoja ja erimielisyyksiä korostavaa sävyä sen sijaan, että pyrittäisiin etsimään jotain, mikä yhdistäisi puolueita ja ihmisiä.
Vihreillä ei kannatusmittausten valossa mene tällä hetkellä hyvin. Syitä on etsitty johtajuusongelmista. Tontti taas pohtii, alkaako kasvava osa kansasta saada tarpeekseen syyttelyistä ja vastakkainasetteluista.
– Vihreiden Ville Niinistön aggressiivinen tyyli viehättää ehkä joitakin, mutta minulle hän oli yksi niistä poliitikoista, jotka vaikuttivat siihen, etten enää kannata sitä puoluetta.
Vihreissä on Tontin kokemusten mukaan paljon ”omasta totuudestaan varmoja aktivisteja”, mikä kiehtoo nuorta äänestäjäkuntaa.
– Samalla tämä vieroittaa maltillisempia, konsensushakuisia äänestäjiä. Meillähän on tällä hetkellä todella isoja haasteita yhteiskunnassa – ilmastonmuutos on yksi niistä – enkä ole varma, että siinäkään syyttely ja toisten sättiminen on oikea tapa edistää yhteisiä ratkaisuja.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]