Sähköautojen rekisteröinnit kasvoivat merkittävästi viime vuonna

Lähes joka viides Suomessa käyttöön otettu ajoneuvo oli sähköauto.
Sähköauto latauksessa kylmänä pakkaspäivänä Runeberginkadulla Helsingissä 15. tammikuuta 2021., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Sähköauto latauksessa kylmänä pakkaspäivänä Runeberginkadulla Helsingissä 15. tammikuuta 2021., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Sähköautoja oli viime vuonna liki viidennes uusista autoista, jotka rekisteröitiin tai otettiin käyttöön Suomessa. Verohallinto kertoo asiasta tiedotteessa.

Viime vuonna 17,4 prosenttia kaikista Suomeen rekisteröidyistä tai käyttöön otetuista uusista autoista oli sähköautoja, kun vielä vuonna 2021 vastaava osuus oli 9,5 prosenttia. Käytetyistä autoista, joista tehtiin autoverotuspäätös, sähköautoja oli viime vuonna 11,6 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Viime vuonna sähköautojen määrässä tapahtui todellinen hyppäys. Aikaisemmin sähköautojen määrä on kasvanut tasaisesti, mutta viime vuonna Venäjän hyökkäyssota ja polttoaineen korkea hinta lisäsivät erityisesti käytettyjen sähköautojen kysyntää. Autojen sähköistyminen vaikuttaa myös autoveron tuottoon, arvioi ylitarkastaja Tapio Rouhiainen verohallinnosta.

Autoveroa määrättiin viime vuonna 500 miljoonaa euroa noin 150 000 ajoneuvosta. Sähköautojen osuus uusista Suomessa rekisteröidyistä tai käyttöön otetuista autoista on kasvanut, mutta silti joka toinen autoverotettu uusi auto on bensiinikäyttöinen.

Sähköautoista ei vuodesta 2022 alkaen ole maksettu autoveroa, mutta ne ovat mukana tilastoissa, koska myös sähköautoista tehdään autoverotuspäätös.

Suurin osa (53,3 prosenttia) uusista autoverotetuista autoista oli viime vuonna bensiinikäyttöisiä. Käytetyistä autoista 30,5 prosenttia oli dieselautoja ja 28,5 prosenttia lataushybridejä.

Viime vuodet ovat olleet autokaupassa poikkeuksellisia.

Poimintoja videosisällöistämme

– Viime vuosina korona, komponenttipula ja polttoaineiden hintojen nousu ovat vaikuttaneet siihen, että ajoneuvojen rekisteröintimäärät ovat olleet laskussa, Rouhiainen sanoo.

Autovero on kertaluontoinen vero, joka maksetaan, kun ajoneuvo rekisteröidään tai otetaan käyttöön Suomessa ensimmäisen kerran. Autoveroa maksetaan henkilö- ja pakettiautoista, moottoripyöristä ja kolmi- ja nelipyöristä, esimerkiksi mönkijöistä.

Tyypillisesti autoveron maksaa ajoneuvon maahantuova yritys.

Valtaosa, 86,3 prosenttia autoverotetuista ajoneuvoista oli viime vuonna henkilöautoja ja 61,7 prosenttia näistä oli uusia.

Autoveron mediaani oli korkein, 6 238 euroa, uusien dieselkäyttöisten henkilöautojen kohdalla. Käytetyistä dieselautoista maksettu autoveron mediaani oli suuruudeltaan 4 613 euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Korkeaa veroa selittää se, ettei pieniä ja edullisia dieselautoja juuri enää valmisteta. Maahantuodut dieselautot ovat usein suuria, esimerkiksi veneen tai hevostrailerin kuljettamiseen tarkoitettuja autoja, jolloin auton hinta ja vastaavasti myös autoveron määrä ovat korkeat, Rouhiainen sanoo.

Bensiinikäyttöisten henkilöautojen autoverojen mediaani oli 2 600–2 700 niin uusissa kuin käytetyissäkin autoissa. Uusien lataushybridien autoveron mediaan oli noin 1 800 euroa ja käytettyjen 1 455 euroa.

Autoveroprosentin suuruus määräytyy henkilö- ja pakettiautoilla valmistajan ilmoittamien hiilidioksidipäästöjen mukaan ja moottoripyörillä iskutilavuuden mukaan. Autovero lasketaan ajoneuvon verotusarvosta, joka perustuu ajoneuvon yleiseen vähittäismyyntihintaan Suomen markkinoilla.

Mainos