SAK syyttää hallitusta kolmikantaisen valmistelun lopettamisesta. Keskusjärjestön mukaan esitykset tuodaan nykyisin työmarkkinaosapuolille viime hetkellä.
– Todellisen kolmikannan sijasta työmarkkinajärjestöille tarjotaan valmiiden esitysten kuittaamista, tai nopeasti tehtyä ideologista työryhmäpesua, jossa ei ole tarkoituskaan selvittää asioita tai arvioida vaikutuksia. Työmarkkinajärjestöistä luodaan viikunanlehti, jonka varjolla hallitus voi todeta lakivalmistelun tehdyn yhteistyössä niiden kanssa, puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo SAK:n tiedotteessa.
SAK:n hallitus kokoontuu poikkeuksellisesti juhannuksen jälkeen ”keskustelemaan järjestöllisistä toimista”.
Elorannan mukaan SAK:ssa seurataan tarkasti sekä työttömyysturvan karenssiuudistuksen että kehysriihipäätösten valmistelua. Toistaiseksi hallitus on SAK:n mukaan kutsunut työmarkkinajärjestöjä lähinnä kuulemaan, muttei osallistumaan.
– Hallitus ei huomioi sitä kokemusta, mitä meillä on työpaikoilta käytännössä. Kummassakin esityksessä on isoja riskejä nuorten syrjimiseen ja asiattomien irtisanomisten lisääntymiseen.
– Emme voi tehdä näistä muuta johtopäätöstä kuin, että lait yritetään saada voimaan tällä hallituskaudella välittämättä esitysten liian kevyestä ja yksipuolisesta valmistelusta.