Työnantajan on vuoden alusta alkaen ollut mahdollista saada työntekijän koulutuksesta verovähennys tai muu taloudellinen kannuste.
Tuoreen kyselyn mukaan SAK:laisista luottamushenkilöistä kuitenkin vain 32 prosenttia kertoi, että heidän työpaikallaan on aloitettu henkilöstö- ja koulutussuunnitelmien laatiminen.
Viime vuonna työnantajan järjestämään koulutukseen osallistui SAK:n mukaan työntekijöistä 36 prosenttia. Toimihenkilöillä vastaava luku oli 60 prosenttia ja ylemmillä toimihenkilöillä 71 prosenttia.
SAK:n kehittämisjohtaja Markku Liljeström on huolestunut, sillä hänen mukaansa lakimuutoksen ja verokannustimen on tarkoitus lisätä erityisesti vähemmän koulutettujen mahdollisuuksia vahvistaa osaamistaan.
– Lain toteutus on nyt jäänyt puolitiehen, kun osa työnantajista ei ole arvioinut kaikkien henkilöstöryhmiensä ammatillista osaamista, hän arvioi SAK:n tiedotteessa.
SAK:n kyselyyn vastasi lokakuussa 953 luottamushenkilöä.