Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) linjasi eilen tiistaina, että työmarkkinajärjestöillä on ensi viikon maanantaihin kello 16 asti aikaa tehdä vaihtoehtoinen esitys hallituksen esittämille keinoille alentaa yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla.
– Meillä ei ole ratkaisua ensi maanantaina, eikä ensi keskiviikkonakaan, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi Politiikan toimittajien aamiaistilaisuudessa.
Lyly pyytää kuitenkin, että hallitus jättäisi aukon, kun se vie pakkolait eduskuntaan, jos työmarkkinakeskusjärjestöt pääsevät keskenään sopimukseen ratkaisusta.
– Jättäisivät aukon, että ovat valmiita vetämään pakkolait pois, Lyly toivoi.
Lyly arvioi, että ratkaisu työmarkkinajärjestöjen kesken voisi syntyä lokakuussa.
Lylyn mukaan SAK hakee pitkäaikaista ratkaisua, johon sisältyy työntekijöiden työehtojen lisäksi työttömyysturva, paikallinen sopiminen ja palkkaratkaisu. Palkat sovittaisiin vuosiksi 2017–2018.
”Palkkoja pitäisi laskea kymmenen prosenttia”
Hallitus tavoittelee kymmenen prosentin kilpailukykyhyppyä siten, että viisi prosenttia tulee maltillisella palkkaratkaisulla ja viisi prosenttia yksikkötyökustannuksia alentamalla.
Mikäli tavoite toteutuu, hallitus on luvannut alentaa ansiotuloverotusta miljardilla.
Lylyn mukaan kukaan ei usko, että kilpailukykyä kurottaisiin umpeen kymmenellä prosentilla vuodessa tai kahdessa.
– Silloin pitäisi suoraan laskea palkkoja kymmenen prosenttia. En minä usko sellaiseen, Lyly sanoi.
SAK:n hallitus kokoontuu huomenna torstaina päättämään SAK:n vaihtoehdosta hallituksen esitykselle. Sen jälkeen työmarkkinajärjestöt aloittanevat keskinäiset neuvottelut ratkaisusta.
Hallitus aikoo alentaa yksikkötyökustannuksia muun muassa leikkaamalla sunnuntai- ja ylityökorvauksia. Muutokset viedään läpi pakottavalla lainsäädännöllä, jotta työehdoista ei voi sopia lakia paremmin työehtosopimuksilla.