SAK:n suurliiton johtaja: Palkkaratkaisu mukaan pakettiin

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan SAK:ssa on valmiutta neuvotella vaihtoehtoisista keinoista.

SAK:laisen Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) puheenjohtaja Jarkko Eloranta näkee, että yhteiskuntasopimusneuvotteluihin täytyy ottaa jotain uutta mukaan, jotta neuvottelut lähtisivät uudelleen liikkeelle.

– Jos koetetaan samaa soppaa vielä kerran lämmittää, ei se taida kuitenkaan siitä vielä lähteä. Jotain muuta tarvitaan, jotta tämä lähtisi eteenpäin, Eloranta sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Palkansaajakeskusjärjestöistä Akavalla on jo oma vaihtoehtonsa hallituksen esittämille pakkokeinoille ja STTK laatii parhaillaan omaa esitystään. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kehottanut työmarkkinajärjestöjä etsimään muita keinoja yksikkötyökustannusten alentamiseksi hallituksen keinojen tilalle. Sipilä antaa järjestöille aikaa syyskuun loppuun asti.

Neuvotteluiden uudelleen käynnistyminen on kiinni SAK:sta. SAK:n työvaliokunta, johon Eloranta kuuluu, kokoontuu käsittelemään tilannetta maanantaina. Elorannan mukaan valmiutta neuvotella vaihtoehtoisesta sopimuksesta on.

– Mutta meillä nyt edelleen SAK:ssa on sellainen linja käynnissä, että valmiiksi annettua lopputulosta me emme ole valmiita kuittaamaan.

Valmiiksi annetulla lopputuloksella Eloranta tarkoittaa hallituksen tavoitetta leikata yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla.

Nämä kaikki samaan nippuun

Eloranta kertoo, ettei hänellä ole vielä maanantaina omalta liitoltansa mandaattia sitoutua mahdollisiin keinoihin, jotka liittyvät esimerkiksi palvelussuhteen ehtoihin. SAK:n työvaliokunnan kokouksessa käydään alustavasti läpi, minkälainen on liittojen liikkumatila ja mitä asioita ollaan valmiita tuomaan neuvottelupöytään.

– Kyllä tietysti pitää palkansaajan vaakakupissa olla muutakin kuin pieni muutosturvapaketti.

Eloranta sanoo kuitenkin, että halua etsiä toisenlaista ratkaisua kuin pakottavalla lainsäädännöllä läpivietäviä työehtojen heikennyksiä on ”totta kai”.

Elorannan mielestä järkevää olisi, että ensi syksyn palkkaratkaisut otettaisiin samaan pakettiin kustannusleikkausten kanssa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Palkkamaltin säilyminen on aivan keskeinen tai minun mielestäni vielä keskeisempi hallituksen talouspolitiikan onnistumisessa kuin sunnuntaikorvaukset ja julkisen sektorin lomien leikkaaminen. Jos palkkamaltti menetetään näillä pakkolaeilla, niin murenee koko Sipilän hallituksen talouspoliittinen linja.

Eloranta hahmottelee pakettia, jossa olisi työmarkkinaratkaisun lisäksi myös muu työelämän uudistaminen, kuten vuosilomalain ja määräaikaisten työntekijöiden asemaan liittyvän lainsäädännön valmistelu.

– Nämä kaikki pitäisi saada samaan nippuun eikä niin, että me teemme yhden ratkaisun ja sitten hallitus tekee omia työlainsäädäntöratkaisuja. Sekään ei oikein tunnu fiksulta ja järkevältä.

Hallituksen laitettava painetta EK:n suuntaan

Eloranta toivoo, että palkansaajakeskusjärjestöjen eli SAK:n, Akavan ja STTK:n kesken syntyisi viikonlopun ja alkuviikon aikana yhteistä näkemystä, kun tällä hetkellä jokainen järjestö valmistelee omia esityksiään. Hän ei kuitenkaan lähde vielä ennakoimaan, mitä SAK:n työvaliokunnasta tulee maanantaina ulos.

Elokuussa yhteiskuntasopimusneuvotteluiden tunnusteluvaiheessa palkansaajajärjestöillä oli yhteinen paperi.

– Työnantajalla ei ollut minkäänlaista paperia siihen pöytään, ja hallituksellahan ei ollut muuta kuin tämä lopputulos. Siinä mielessä me olemme olleet tässä hyvinkin aktiivinen osapuoli.

Elokuisessa paperissa on Elorannan mukaan vaihtoehtoja, millä kaikella kilpailukykyä ja suomalaisen työn tuottavuutta voitaisiin parantaa kuin pelkästään ”nappaamalla julkiselta sektorilta rahaa yksityiselle sektorille”.

Elorannan mukaan neuvotteluista ei kuitenkaan tule mitään, jos työnantaja ei ole halukas neuvottelemaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Työnantaja ei lähde liikkumaan omasta positiostaan, jos ei hallitus pistä painetta sinne. Tällä hetkellähän he ovat saamassa pakkolakien kautta sen, mitä he toivovat.

Elorannan mielestä hallituksen pitäisikin laittaa painetta Elinkeinoelämän keskusliiton suuntaan poistamalla pakkolait.

– Jos toinen osapuoli on saleteilla, en usko etenemiseen, Eloranta toteaa.

Mainos