Asiasta uutisoiva Politico kertoo vahvistaneensa lakiesityksen aitouden Saksan sisäministeriöltä. Esityksen julkisti turvapaikanhakijoiden oikeuksia ajava Pro Asyl -järjestö. Sen mukaan lailla pyritään ”näännyttämään pakolaiset”.
Uuden lakiesityksen perusteella Dublinin asetuksen nojalla Saksasta toisiin EU-valtioihin käännytetyille turvapaikanhakijoille annettaisiin käytännössä vain junalippu määränpäähän sekä pieni avustus matkalle.
EU-alueelle saapuvan turvapaikanhakijan tulisi Dublinin asetuksen nojalla rekisteröityä ja hakea turvapaikkaa siinä maassa, johon hän saapuu ensimmäisenä. Jos hakija jatkaa matkaa toiseen EU-valtioon, voidaan hänet käännyttää takaisin ensimmäiseen valtioon.
Mikäli laki astuu voimaan, tarkoittaa se myös sitä, ettei toisista EU-valtioista Saksaan tulevilla Dublin-pakolaisilla olisi enää oikeutta esimerkiksi majoitukseen tai terveydenhoitoon.
Saksalaisen Süddeutsche Zeitungin mukaan laki olisi rajuin leikkaus pakolaisten etuuksiin Saksan historiassa. Lehden mukaan laki voi olla ristiriidassa Saksan perustuslain ihmisarvon loukkaamisen kiellon kanssa.