Pääkaupunkiseudulla selvitettiin alkuvuodesta 2015 salaattibaarien hygieniaa, toimintatapoja sekä salaattibaareissa myytävien elintarvikkeiden mikrobiologista laatua. Myymälöitä tarkastettiin yhteensä 64.
Helsingin ympäristökeskuksen tiedotteen mukaan salaattibaarien puhtaanapito oli selvityksen perusteella pääosin asianmukaista.
Elintarvikkeiden lämpötilat olivat pääosin lainsäädännön vaatimusten mukaiset. Yli puolet myymälöistä ei tyhjennä salaattibaareja yöksi vaan elintarvikkeet jätetään kalusteeseen suojattuina. Elintarvikkeiden myyntiaika vaihteli elintarvikkeen mukaan yhdestä viiteen vuorokauteen.
Lähes viidennes salaattibaareista otetuista elintarvikenäytteistä oli kuitenkin huonolaatuisia.
Salaattibaareista otettiin yhteensä 187 näytettä. Näytteeksi otettiin lihavalmisteita, kalavalmisteita, valmissalaatteja, äyriäisiä ja kasviksia. Niistä 67 prosenttia arvioitiin mikrobiologiselta laadultaan hyväksi. Laadultaan välttäviä näytteitä oli 15 prosenttia ja huonoja 18 prosenttia.
Suurin osa huonoista ja välttävistä näytetuloksista johtui Helsingin ympäristökeskuksen mukaan korkeasta aerobisten mikrobien kokonaismäärästä sekä enterobakteereista. Tutkituista näytteistä todettiin myös korkeita hiivapitoisuuksia. Suhteellisesti eniten huonoja näytetuloksia oli valmissalaateissa, äyriäisissä ja lihatuotteissa.
Mikrobiologiselta laadulta huonoja elintarvikenäytteitä löytyi nyt selvästi enemmän kuin Helsingin kaupungin ympäristökeskuksessa vuosina 2010 ja 2011 toteutetussa myymälöiden palvelumyynnissä myytävien elintarvikkeita koskevassa selvityksessä, jossa 87 prosenttia tutkituista 240 näytteestä oli laadultaan hyviä ja huonoja oli vain neljä prosenttia.
Selvitykseen osallistuivat Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Espoon seudun ympäristöterveys, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ja Vantaan ympäristökeskus.