Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan myös yritykset tarvitsevat tukea sähkön korkeiden hintojen kanssa.
– Moni yritys tarvitsee nopeasti apua selvitäkseen energia laskuistaan. Moni yritys on ihan yhtä syvissä ongelmissa kuin moni kotitalous. Myös yrityksiä pitää olla valmius auttaa, Pentikäinen sanoo tiedotteessa.
Pienistä ja keskisuurista yrityksistä 43 prosenttia kertoo energian hintansa nousseen. Energian hinta on noussut teollisuusyrityksistä 72 prosentissa ja rakentamisen alalla 61 prosentissa.
Joka kymmenes teollisuusyritys kertoo joutuvansa irtisanomaan tai lomauttamaan. Joka kolmas yritys kertoo, että sodan aiheuttama yleinen epävarmuus vähentää tilauksia.
Yrittäjät on syksyn mittaan esittänyt hallitukselle, että yritysten energiatukea voitaisiin jakaa Valtiokonttorin toimesta korona-ajan kustannustuen lailla. Tuki tulisi rakentaa siten, että se kannustaa säästämään energiaa.
– Hallitus lupasi eilen kertakorvauksen kotitalouksille. Samalla tavalla pitäisi auttaa ahtaalla olevia yrityksiä. Toivon, että hallituksessa ei ylenkatsota yritysten hätää.
– Jos yritykset joutuvat kovin ahtaalle, se näkyy nopeasti lomautuksina ja irtisanomisina sekä tuotannon ja palveluidenalasajamisena. Nämä osuvat moneen kotitalouteen.
Yrittäjägallupin toteutti Suomen Yrittäjien toimeksiannosta tutkimuslaitos Kantar. Tiedot kerättiin 22.11.–30.11.2022. Tutkimukseen vastasi 1 027 pk-yrityksen edustajaa.
Tähän on herättävä: Joka kymmenes teollisuusyritys kertoo joutuvansa irtisanomaan tai lomauttamaan energian hinnan nousun takia.
– Moni yritys on yhtä syvissä ongelmissa kuin moni kotitalous. Myös yrityksiä pitää olla valmius auttaa, @jmpentikainen sanoo. https://t.co/Sbk9Ecrics— Suomen Yrittäjät (@suomenyrittajat) December 20, 2022