SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin ei hae enää jatkokautta puolueensa johdossa. Marin ilmoitti asiasta keskiviikkona tiedotustilaisuudessa.
– En pyri jatkamaan SDP:n puheenjohtajana tulevassa puoluekokouksessa, joka pidetään syyskuussa, hän kertoi.
Marin sanoi haluavansa antaa muille ehdokkaille mahdollisuuden ja aikaa harkita ehdokkuuttaan puolueen puheenjohtajaksi. Ehdokkaat asetetaan toukokuun alkuun mennessä.
– Työ on ollut erityisen merkityksellistä, mutta nyt on tullut aika astua takaisin riviin yhdessä muiden puolueen jäsenten kanssa, Marin sanoi.
Hän kertoi jättävänsä hallituksen eropyynnön torstaina, ja toimitusministeristön aloittavan työnsä.
– Minä jatkan toimitusministeristön pääministerinä siihen asti kunnes uusi hallitus muodostettu, tunnustelija aloittaa ensi viikolla oman työnsä.
Kokoomus käynnistää hallitusneuvottelut puheenjohtaja Petteri Orpon johdolla.
– Tunnustelijan kysymyksiin SDP vastaa minun johdollani, Sanna Marin jatkoi.
Marin korosti, ettei hänen päätökseensä liity ”suurta dramatiikkaa”, mutta halunneensa ilmoittaa aikeistaan ajoissa. Päätös vetäytymisestä kypsyi vaalituloksen jälkeen.
Marinilta kysyttiin myös olisiko hän valmis uuteen hallitukseen ministeriksi, jos hallitusneuvotteluissa päädyttäisiin sinipunaan. Marin vastasi, ettei pidä tätä todennäköisenä.
Marin ei kysyttäessä ottanut kantaa siihen, onko hän käytettävissä esimerkiksi eduskunnan varapuhemieheksi.
Pääministeriaikaansa Marin kuvasi poikkeuksellisen vaikeaksi.
– Oma kantokykyni on ollut välillä koetuksella, mutta päällimmäisenä on kiitollisuus että olen saanut tätä työtä tehdä, Marin sanoi.
LUE MYÖS: Näin Sanna Marinin yllätysilmoitusta kommentoidaan
