Sanna Marin: Emme voi välttyä virheiltä kriisissä

Pääministerin mukaan virheistä on opittava.

– On selvää, että emme voi välttyä virheiltä keskellä kriisiä. Kun virheitä tehdään, ne on selvitettävä avoimesti ja niistä on otettava opiksi, pääministeri Sanna Marin tviittaa.

Hallitusta ja koronatoimia johtavia viranomaisia on arvosteltu viime päivinä ankarasti etenkin sekavasta toiminnasta ja ristiriitaisista lausunnoista muun muassa terveydenhoidon suojavarusteiden hankintojen ja maskien käytön ohjeistuksen suhteen. Myös terveydenhoidon ja kuntien syyttelyä puutteellisesta varautumisesta on ihmetelty ja kiistetty.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen on myös kerrottu jääneen ulos EU:n yhteisistä suojavarustehankinnoista sosiaali- ja terveysministeriön viivyttelyn vuoksi. Tässä tapahtuneita ”tietokatkoksia” on luvattu selvittää sosiaali- ja terveysministeriössä.

Aiemmin porua ovat nostattaneet taas esimerkiksi lentokenttien ja satamien unohtaminen koronan torjunnassa. Yritystukien päätyminen muun muassa konsulttiyrityksille on niin ikään herättänyt runsaasti keskustelua.

Pääministeri Marinin mukaan hallituksen tärkein tehtävä on tehdä päätöksiä, joilla Suomi ohjataan ulos kriisistä.

– Samalla on luotava polku kestävään kasvuun, Sanna Marin toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

LUE MYÖS:

Näkökulma: Onko Suomi todella toiminut koronan suhteen hyvin?

Mainos