Sanna Marin: Tuollaista kuvaa ei olisi pitänyt ottaa

Pääministeri vahvistaa kohua herättäneen kuvan aidoksi.
Pääministeri Sanna Marin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Pääministeri Sanna Marin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vahvistaa, että sosiaalisessa mediassa leviävät kuva ja video Kesärannan juhlista ovat aitoja.

– Kyllä, ne ovat Kesärannasta. Ne on kuvattu Ruisrockin jälkeisenä sunnuntaina (heinäkuussa), jolloin minulla oli ystäviä viettämässä iltaa, Marin vastasi tiistaina suurlähettiläspäivillä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sosiaalisessa mediassa leviävässä kuvassa kaksi pääministerin vierasta suutelee paidat rintojen yli nostettuna. Rintojen eteen on nostettu Finland-kyltti, jota käytetään pääministerin kansainvälisissä videokokouksissa. Kuva on otettu Kesärannan etäkokoustilassa.

– Ilmeisesti yksi kuvista on otettu tuossa tilassa. Mielestäni kuva ei ole asiallinen eikä sitä olisi pitänyt ottaa. Pyydän sitä anteeksi, pääministeri jatkaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa kyse on ollut yksityistilaisuudesta, joita on vietetty Kesärannan saunalla ja piha-alueella. Myös Kesärannan alakerran vierasvessat ovat pääministerin mukaan olleet vieraiden käytössä.

Muilta osin vierailla ei ole ollut pääsyä Kesärannan sisätiloihin. Marin vakuuttaa, että juhlista ei ole koitunut valtion turvallisuudelle uhkaa.

– Kesäranta on koko ajan valvonnan kohteena ja vieraiden nimet oli ilmoitettu valvomoon.

Mainos