”Satoja tuhansia ihmisiä kannustinloukuissa” – EK-johtaja vaatii Ylellä työllisyystoimia

Sami Pakarinen ei usko hallituksen saavuttavan työllisyystavoitettaan.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja peräänkuuluttaa työllisyystoimia. LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ
Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja peräänkuuluttaa työllisyystoimia. LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja Sami Pakarinen sanoo Ylellä, näkevänsä talouden taivaalla tummia pilviä. Hänen mukaansa työllisyystilanne tulee taloustilanteen myötä vuoden lopulla.

– Nyt on nähty merkkejä siitä, että talouden kasvu alkaa hidastumaan ja työllisyys reagoi siihen noin puolen vuoden viiveellä. On ihan selvää, että työllisyys tulee hiipumaan loppuvuoden aikana, Pakarinen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa jo sovituista työllisyyspäätöksistä ei tule lipsua. Sen sijaan Pakarinen peräänkuuluttaa suurempia lisätoimia.

– Tämä työttömyysturvan euroistaminen tuki varsin vaatimattomasti julkista taloutta. Me tarvitsisimme huomattavasti mittavampia lisätoimia, jotta julkisen talouden tilanne kohentuisi työllisyyden kautta, Pakarinen kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työttömyysaste oli kesäkuussa 6,4 prosenttia. Hallitus tavoittelee 4,8 prosenttia. Tämän saavuttamiseen Pakarinen ei usko.

Pelkkä kuuden prosentin alittaminen vaatii hänen EK-johtajan mukaan työnteon kannustimien parantamista.

– Meillä on satoja tuhansia ihmisiä kannustinloukkujen piirissä, joten niitä pitäisi ehdottomasti purkaa. Työn verotusta pitäisi rakenteellisesti keventää, jotta työn tekemisestä ja vastaanottamisesta tulisi kannustavampaa. Lisäksi pitäisi helpottaa yritysten työllistämisen riskiä. Tätä kautta ihmiset pääsisivät työnsyrjään kiinni, hän listaa.

Mainos