SDP ei poissulje hallitusyhteistyötä kokoomuksen kanssa

SDP:n eduskuntaryhmä ei aseta kynnyskysymyksiä hallituskokoonpanon suhteen vastauksissaan hallitustunnustelijalle.

SDP:n eduskuntaryhmä ilmoittaa olevansa valmis hallitus vastuuseen Juha Sipilän johtamassa enemmistöhallituksessa.

– SDP on valmis hallitusvastuuseen Juha Sipilän johtamassa enemmistöhallituksessa. SDP:llä ei ole erityisiä ennalta määriteltyjä kynnyskysymyksiä vaan hallitusohjelman kokonaisuus ratkaisee, voiko SDP osallistua hallitustyöhön.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallituskokoonpanon osalta SDP ei aseta kynnyskysymyksiä. Heti vaalien jälkeen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi, että SDP ja kokoomus mahtuvat huonosti samaan hallitukseen.

SDP:n mielestä hallituksen tulee sitoutua kolmikantaiseen yhteistyöhön.

Kasvu vähentää sopeutustarvetta

SDP vastaa yhtyvänsä valtiovarainministeriön Suomen kansantaloudesta esittämään tilannekuvaan. Ryhmän mukaan julkista taloutta vaivaa rakenteellinen alijäämä ja pitkällä aikavälillä kestävyysvaje, minkä vuoksi julkisen talouden sopeuttamisen jatkaminen on välttämätöntä.

– Sopeutustarpeen koko riippuu myös tulevasta taloudellisesta kasvusta sekä työllisyyden tasosta. Nopeampi kasvu ja/tai parempi työllisyystilanne vähentävät suoraa sopeutustarvetta, SDP vastaa.

Keinoina SDP ilmoittaa tavoittelevansa tehokasta kasvupolitiikkaa, menokehitystä hillitseviä rakenteellisia uudistuksia, verotulojen lisäämistä sekä suoria sopeutustoimia menojen karsinnan muodossa.

Päätettävien suorien sopeutustoimien täytäntöönpano tulee SDP:n mielestä ajoittaa siten, että niistä ei koidu haittaa työllisyydelle, taloudelliselle kasvulle tai yhteiskunnan eheydelle ja sosiaaliselle pääomalle.

– Säästöpäätökset on toteutettava oikeudenmukaisella tavalla. Tämän vuoksi esimerkiksi eläkkeiden ja työttömyysturvaetuuksien indeksikorotukset tulee maksaa täysimääräisesti.

SDP:n mielestä tavoitteeksi on asetettava, että lisävelanotto loppuu kokonaan kahden vaalikauden kuluessa ja velka/BKT-suhde kääntyy laskuun. Taloudellisen kasvun nopeutuessa myös nopeampi aikataulu on mahdollinen.

– Tulevan hallituskauden alussa SDP on valmis 3 miljardin euron sopeutuspäätöksiin valtiontaloudessa, mikä toteutetaan menoja vähentämällä sekä tuloja lisäämällä. Tämän lisäksi voidaan tarvittaessa toteuttaa 1 miljardin lisäsopeutus, josta voidaan päättää vaalikauden puolivälissä.

Sopeutussummat vastaavat SDP:n vaaliohjelman linjauksia. Valtiovarainministeriön virkamiehet arvioivat julkisen talouden sopeutustarpeeksi kuusi miljardia euroa, josta neljä miljardia kohdistuu valtiontalouteen ja kaksi miljardia kuntatalouteen.

Suurituloisten verotukseen kiristyksiä

SDP ei vastaa suoraan, hyväksyykö ryhmä linjauksen, ettei kokonaisveroaste saa nousta. SDP:n mielestä talouskasvun vauhdittuessa kokonaisveroaste voidaan kääntää laskuun. Koska kokonaisveroaste on voimakkaasti riippuvainen taloudellisen kasvun nopeudesta, SDP:n mielestä talouspolitiikka on järkevämpää ankkuroida työllisyysasteen nostamiseen.

Verotuksen rakennetta tulee kehittää työllisyyttä tukevaan suuntaan. Samalla verotuksen tärkeä periaate on, että veroja maksetaan maksukyvyn mukaan. SDP pitää tärkeänä, että verotulojen lisääminen suurituloisten ja suurten omaisuuksien osalta on mukana keinovalikoimassa.

SDP pitää tärkeänä kattavan, maltillisen ja pitkäaikaisen työmarkkinaratkaisun aikaansaamista. Ratkaisun tulee tukea sekä reaalista että kustannuskilpailukykyä.

– Valtio voi tukea tätä ratkaisua kotimarkkinoiden kysyntää tukevilla pieni- ja keskituloisille palkansaajille suunnattavilla veronkevennyksillä, kasvua edistävillä toimenpiteillä sekä toteuttamalla ratkaisuun sisältyviä työelämää, tuottavuuden parantamista ja sosiaaliturvaa koskevia lainsäädäntömuutoksia.

Veronkevennyksiä vastaava vähennys tulee tehdä myös eläketulovähennykseen.

Yksityinen ja kolmas sektori täydentämään sotea

SDP on valmis toteuttamaan eläkeuudistuksen työmarkkinajärjestöjen tekemän sopimuksen pohjalta.

SDP ei vastaa suoraan Sipilän kysymykseen, onko ryhmä sitoutunut viemään sote-uudistuksen läpi kuntayhtymä- tai maakuntapohjaisena. SDP:n mielestä tavoitteena on, että jokainen suomalainen, riippumatta asuinpaikasta tai sosioekonomisesta asemasta, voi saada laadukkaat ja tasapuoliset julkiset sote-palvelut.

– Tätä kokonaisuutta täydentävät yksityisen ja kolmannen sektorin tarjoamat palvelut.

Organisaatiomallin on vahvistettava yhteisten julkisten sote-palveluiden tuottamismahdollisuuksia, parannettava palveluiden laatua ja vaikuttavuutta, lisättävä tuottavuutta sekä kavennettava terveyseroja. Uudistuksen tulee täyttää perustuslain ehdot kansanvallan toteutumisen ja läpinäkyvyyden suhteen. Sote-uudistus tulee valmistella laajassa yhteisymmärryksessä yli hallitus-oppositiorajan.

Sotilasliittoon kuulumaton maa

Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta SDP linjaa, että Suomi on omasta uskottavasta koko maan puolustuksestaan huolehtiva, sotilasliittoon kuulumaton Euroopan unionin jäsenvaltio. Suomella on toimiva omaa puolustustamme palveleva kumppanuusyhteistyö Naton kanssa. SDP kannattaa pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kehittämistä.

– Näemme erityisen suuria mahdollisuuksia Pohjolan kahden liittoutumattoman maan Suomen ja Ruotsin yhteistyön syventämisessä. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka vastaa siitä, ettei maamme aluetta voi ajatella käytettävän minkäänlaiseen muita maita uhkaavaan sotilaalliseen tarkoitukseen.

SDP pitää tärkeänä myös EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista sekä puolustusyhteistyön syventämistä kokonaisturvallisuuden pohjalta.

SDP katsoo, että Suomen puolustuksen tulee jatkossakin rakentua yleisen asevelvollisuuden ja koko maan puolustamisen varaan.

Eurokriisin linjauksiin jätettävä tilaa

Eurokriisin hoito koskevasta kirjauksesta SDP toteaa, että tulevan hallituksen tulee jatkaa päättyneellä hallituskaudella noudatettua linjaa, jossa Suomen vastuita eurokriisin hoidossa rajataan.

Poimintoja videosisällöistämme

SDP voi yhtyä hallitustunnustelijan eurokriisin hoito koskevan liitteen 1 mukaiseen kirjausesitykseen niiltä osin, kun kyse on kielteisestä kannasta Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa sekä liittyen Euroopan vakausmekanismin toimintaan. EVM:n etuoikeutetun velkojan asemasta on pidettävä kiinni. Suomen ei pidä luopua neuvotelluista vakuuksista.

– Vaikeasti ennakoitavien vaikutusten välttämiseksi linjausten tulisi antaa hallitukselle tilaa toimia myös muuttuvissa tilanteissa.

SDP kannattaa talous- ja rahaliiton kehittämistä siten, että rahoitusjärjestelmän ja julkisen sektorin kohtalonyhteyttä vähennetään. EU:n pankkiunioni tulee saattaa loppuun. Keskeisenä elementtiä ohjauksessa on tarpeellisen talouspoliittisen koordinaation yksinkertaisuus ja jäsenvaltioiden omistajuus.

Omistajuudesta väline yritysten kasvun edistämiseen

Hallituksen tulee SDP:n mielestä toteuttaa vientivetoista kasvustrategiaa. Strategia kiinnittyy globaaleihin megatrendeihin, kuten ilmastonmuutoksen torjumiseen, uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen, luonnonvarojen kestävään käyttöön, kiertotalouden ratkaisuihin, Suomen arktiseen osaamiseen sekä digitalisaatioon.

– Julkisen sektorin tulee olla tässä työssä aktiivinen ja aloitteellinen.

Viennin rahoituksen pullonkaulat tulee poistaa sekä kehittää yritysten saamia palveluita niin kansainvälistymiskehityksen tukemisen kuin markkinoillepääsyn osalta. Viennin helpottamiseksi on kotimaahan julkisia hankintoja hyödyntämällä luotava toimivat referenssimarkkinat. Mahdollisuudet kasvua tukevien julkisten investointien lisäämiseksi on käytettävä täysimääräisesti, ja niiden osalta voidaan harkita uusia rahoittamisen tapoja.

Vientiteollisuuden kilpailukyvyn tukemiseksi on pidättäydyttävä vientiteollisuuden kustannuksia nostavista kansallisista päätöksistä. Päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiojärjestelmä tulee ottaa käyttöön. Logistiikkakustannuksia alennetaan.

– Tämä edellyttää perusväylänpidon riittävää tasoa, väylämaksun ja rataveron alentamista ja ammattiliikenteen verotuksen laskemista. EU-tason sääntelyä kehitettäessä on huomioitava myös sen vaikutukset kansalliseen kilpailukykyyn.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Omistajapolitiikkaa kehitetään tukemaan entistä paremmin kasvun ja työllisyyden tavoitteita sekä Suomen elinkeinorakenteen uusiutumista.

– Omistajuudesta tehdään väline yritysten kasvun edistämiseksi. Valtion on oltava mukana luomassa kestäviä edellytyksiä suomalaisen omistajuuden turvaamiselle erityisesti strategisesti tärkeillä toimialoilla.

Siirtymiä palkansaaja-aseman ja yrittäjyyden välillä pitää sujuvoittaa. Yritysten ALV-velvollisuuden alarajaa on SDP:n mielestä nostettava, yrittäjien sairasloman omavastuuajasta on poistettava kolme päivää ja epäkohdat yrittäjien perheenjäsenten sosiaaliturvassa on korjattava.

Mainos