SDP:n Harakka ja Paatero: Valtionyritykset kertovat puutteellisesti veronmaksustaan

SDP:n kansanedustajat Timo Harakka ja Sirpa Paatero penäävät muutoksia valtion omistajaohjauksen ohjeistukseen.

Timo Harakka ja Sirpa Paatero sanovat yhteistiedotteessaan kansainvälisesti toimivien valtioenemmistöisten yritysten antavan puutteellisesti tietoa maakohtaisista verotiedoistaan.

SDP:n kansanedustajat viittaavat Finnwatchin tuoreeseen selvitykseen. Raportin laatineen lakimies Henri Telkin mukaan valtionyhtiöiden raportit ovat niin puutteellisia, ettei niistä saa riittävää kuvaa valtionyhtiöiden veronmaksun vastuullisuudesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Valtion omistajaohjauksen ohjeistusta on selkeytettävä siten, että yritysten on annettava riittävä selvitys veronmaksustaan. Nyt porsaanreiät jättävät liikaa tulkinnan varaa, jota yhtiöt käyttävät hyväksi”, Timo Harakka toteaa.

Sirpa Paatero vaatii pääministeri Juha Sipilää (kesk.) pitämään huolta siitä, että ”yhtiöt noudattavat vastuullista raportointia”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Ohjeistusta on tarkennettava siten, että valtionyhtiöiden on ilmoitettava liikevaihtonsa, voitto, maksetut verot ja muut keskeiset tunnusluvut maakohtaisesti”, Sirpa Paatero toteaa.

Paatero on entinen omistajaohjauksesta vastaava ministeri.

Lue myös: Finnwatch: Suurimmat valtionyhtiöt hyödyntävät kaikki porsaanreiät

Mainos