”SDP:n kaksinaismoralismi palautuksissa on räikeää”

Kokoomuksen Jukka Kopran mukaan oppositio on aiemmin vastustanut hallituksen turvapaikkalinjaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra nostaa esille eduskuntakauden aikana tehdyt toimet turvapaikkapolitiikan ja seksuaalirikosten rangaistusten tiukentamiseksi.

– Kokoomus on määrätietoisesti edistänyt humaania mutta tiukkaa turvapaikkapoliittista linjaa: jos Suomesta haluaa turvaa, sille pitää olla aidot perustelut, mitkä Migri ja oikeuslaitos määrittelee. Lisäksi turvaa tänne hakemaan tullut ei voi luoda turvattomuutta ympärilleen, Kopra sanoo tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kopra huomauttaa, että vaikka oppositiopuolueet nyt vaikenevat tai kannattavat hallituksen esityksiä, ovat ne lähtökohtaisesti olleet vastustamassa uudistuksia vaalikauden aikana.

– SDP:n Sanna Marin ja Vihreiden Ville Niinistö ovat nyt hiljaa tuulensuojassa odotellen, Jukka Kopra toteaa.

– Mutta auta armias, kun tiukennuksia esitettiin vuosina 2015-2018. Tämä kaksikko ei jättänyt mahdollisuutta käyttämättä lyödä hallitusta ja kokoomusta sen ajamista uudistuksista turvapaikkaprosesseihin, palautuksiin tai rangaistuksiin. Hiljaisuus on korviahuumaavaa, hän jatkaa.

Jukka Kopran mukaan kokoomuksen linja pakkopalautuksissa on ollut johdonmukainen. Oikeusvaltiossa oikeusprosessi käydään, minkä jälkeen henkilö voidaan palauttaa lähtömaahansa, jos hän ei ole oikeutettu turvaan. Tämä on hänen mielestään myös toimivan turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden perusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kuitenkin viime vuoden aikaisten pakkopalautuskeskusteluiden perusteella vihreät ja SDP eivät olisi olleet valmiita palauttamaan yhtäkään, vaikka he olisivat syyllistyneet Suomessa rikoksiin. Nyt ääni kellossa on toinen, ja kannatusta yhtäkkiä löytyykin. Kaksinaismoralismi on räikeää, Kopra toteaa.

Hänen mukaansa on hyvä asia, jos eduskuntapuolueet löytävät yhteisen linjan tehtävistä uudistuksista. Hän muistuttaa, että eduskunnassa on useita lakiesityksiä käsiteltävänä. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on esittänyt kiristyksiä seksuaalirikoksiin ja sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) puolestaan oleskelulupaan, kansalaisuuteen, rikollisten karkotuksiin sekä palautusten tehostamiseen.

– Toivon eduskuntapuolueilta laajaa ymmärrystä ja tukea näiden esitysten lapioimiseksi nopeasti vielä kuluvan vaalikauden aikana, Kopra sanoo.

Mainos