SDP:n kansanedustaja kannattaa nyt Alexander Stubbia

Jani Kokon mukaan presidentiksi tarvitaan realistista ja analyyttista ulkopolitiikan johtajaa.
Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestyus alkaa keskiviikkona. Kuva: Kokoomus
Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestyus alkaa keskiviikkona. Kuva: Kokoomus

Kansanedustaja Jani Kokko (sd.) kertoo äänestävänsä presidentinvaalin toisella kierroksella Alexander Stubbia.

– Tässä maailmanajassa Suomi tarvitsee realistisen ja analyyttisen ulkopolitiikan johtajan, joka on osoittanut koko uransa ajan olevan lännen tiellä. Liberaalien eurooppalaisten arvojen vahva puolustaja, Jani Kokko perustelee X:ssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskisuomalaisen mukaan SDP:n kansanedustajan arvio perustuu erityisesti Stubbin ”ulkopolitiikan johtamisen kykyihin, josta Stubbilla on vahvat näytöt europarlamentista ja ulkoministerikaudeltaan”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokon mukaan ei ole itsestäänselvyys, että kaikkien demareiden ja vasemmistoliittolaisten tulisi tukea Pekka Haavistoa.

– Ei porvari lähtökohtaisesti paha ihminen ole. Stubb on liberaali, eurooppalainen, puolustanut myös vähemmistöjen oikeuksia kuten edistänyt aikanaan vahvasti tasa-arvoista avioliittolakia. Siinä mielessä en näe vahvaa eroa omiin arvoihini, Jani Kokko sanoo Ksml:ssa.

Mainos