”Moni lapsiperhe on tosi tiukoilla taloutensa kanssa joka kuukausi. Nyt kaavaillut päivähoitomaksujen korotukset koskettavat ihan tavallisia lapsiperheitä”, Kristiina Salonen toteaa tiedotteessaan.
Salosen mukaan valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) budjettiesityksessä linjataan uusista säästöistä, jotka kohdistuvat juuri lapsiperheisiin.
”Ensi vuodeksi suunnitellaan lisäksi indeksijäädytyksiä, jotka koskevat muun muassa kotihoidon- ja elatustukia. Näiden lisäksi kaavaillaan lapsilisän indeksisidonnaisuuden poistamista kokonaan”, Salonen sanoo.
Hänen mukaansa hallitus arvottaa lapsilisän kuin se olisi kaikille perheille ”vain säästöautomaatti lapsen ajokorttia varten”.
”Nyt on unohdettu, että osalle perheistä lapsilisä tulee tarpeeseen, ja sillä maksetaan lasten harrastuksia tai ostetaan maitoa”, Kristiina Salonen jatkaa.
Hänen mukaansa tutkimukset osoittavat, että pitkittyneet taloudelliset vaikeudet lapsiperheissä heijastuvat ikävällä tavalla juuri lasten hyvinvointiin.
”Työttömyyden kasvaessa Suomessa lapsiperheet siis tarvitsevat heihin kohdistuneiden säästöjen sijaan tukea ja apua. Lapset ovat julma säästämisen kohde”, Salonen sanoo.